Page 12 - PPJ Junnulehti 2/2015
P. 12

12 PPJ Junnulehti 2/2015
Tytöt 1999–2001
Uuden äärellä
Pojat 2001 Kilpa
Janne Behm, joukkueenjohtaja
Kausi 2014-2015 jatkoi jouk- kueen myönteistä kehitys- tä. Kun tappio omien pelien
osuus kaikista peleistä oli kaudella 2012-2013 10% ja kaudella 2013-2014 40%, saatiin kuluneen kauden lop- putulokseksi 58% – ja tämä ilman tasojoukkueiden käy öä.
Tuloksellisesti kauden kohokoh- tia olivat Lohja Cupin voi o, Hip- po-turnauksen pronssimitali, talvi- sarjan kolmossija sekä tietysti nel- jätoista taitomerkkisuoritusta. Osa pelaajista oli myös mukana Lau a- saaren yhteiskoulun joukkueessa, joka voi i hopeaa koulujen välises- sä futisturnauksessa.
Mieleen jäi myös ikimuistoi- nen huhtikuun leiri Italian Gardas- sa, jossa yhdessäolon, maukkaiden aterioiden ja auringonpaisteisten treenien lisäksi päästiin pelaamaan hyvät o elut italialaista Fortitudo Mozzecanoa ja ruotsalaista IF Land- ve eriä vastaan (kuvassa).
Kauden 2015-2016 alkaessa T00- 01 on uusien pelaajien myötä muut- tanut nimensä muotoon T99-01 ja joukkueen koko on kasvanut kah- teenkymmeneenkuuteen pelaajaan. Tulevalla kaudella aktiivisimmat pelaajat osallistuvat jopa kahdek- saankymmeneen matsiin, osa pyörii mukana piirijoukkuetoiminnassa ja
talvikauden kohokohtina ovat Ee- rikkilän kutsuturnaus helmikuussa sekä Costa Daurada Cup Barcelo- nassa pääsiäisen aikaan.
Vasta tässä vaiheessa, pelaajien täy äessä ensi vuonna 14-17-vuot- ta, on joukkue aloi amassa pelaa- mista kahdella eritasoisella kokoon- panolla. Edistyneimmät tulevat pelaamaan yhä haasteellisempia ot- teluita, ja he ovatkin osoi autuneet viime aikoina melko vaikeasti voi- te avaksi.
Aloi avien pelaajien kehi y- mistä tuetaan kaikin keinoin ja heil- le tarjotaan runsaasti pelimahdolli- suuksia. Pelaajat ovat myös jatku- vasti tekemisissä toistensa kanssa tasosta riippuma a, mikä on osoit- tautunut hyväksi ratkaisuksi sekä kehityksen kannalta e ä ilmapiiri- syistä.
Tätä kirjoite aessa T99-01 on on- nistunut pitämään kustannuksensa kohtuullisella tasolla, eikä väite tur- naustenkaan loppumisesta B-ikä- luokkaan siirry äessä pidä väl ä- mä ä paikkaansa. Joukkue on aktii- vinen ja o aa vastaan tavoi eellisia kilpapelaajia sekä vasta-alkajia ja et- sii näille sopivaa toimintaa. Valmen- nuksen, olosuhteiden ja huoltajien toiminnan kunnossa ollessa joukkue aloi aa nöyränä ja uteliaana tulevan kauden ja katsoo mitä tuleman pi- tää. Nähdään ken ien laidalla!
Suuria
Teksti: Jonne Lundberg
P
PJ 01 Kilpa on tämän kauden pää eeksi käynyt läpi suuria
muutoksia. Kauden lopu ua joukkue yhdistyi try-outien kaut- ta PK-35:n kanssa yhdistelmäjouk- kueeksi. Ratkaisun takana ovat se- kä seurojen toimijat sekä joukkuei- den johto ja valmennus. Osa pojista on siirtynyt uusiin joukkueisiin, osa jatkaa YJ:n riveissä kohti seuraavaa kau a.
Kauteen 2015 sisältyi ylä- ja ala- mäkiä. Pe ymykseksi voi laskea niu- kan tippumisen Etelä-länsi-liigasta parin vuoden tahkoamisen jälkeen. Syksyllä oli vakaa aikomus nousta takaisin ikäluokan korkeimmalle ta- solle, mu a nousukarsinnat jäivät pisteen päähän. Kauden edeso a- muksia vaikeu ivat lukuisat vaikeat loukkaantumiset, jotka toisaalta ovat


































































































   10   11   12   13   14