Page 3 - Merimies 1/2017

Suomi nousuun – kansallisomaisuutta hävittämälläkö?
Liikenne- ja viestintäministeriö julkisti vastikään väyläyhtiö- hanketta koskeneen selvityksen. Selvityksen ja siihen pe- rustuneen väyläyhtiömallin hylkäsivät nopeasti niin keskus- tan oman ministeriryhmän kuin hallituskumppanitkin.
Selvityksestä vastanneen ministeri anne Bernerin oli pakko pe- rääntyä ja pistää hanke jäihin. Hyvä näin.
da johtaa markkinatalouden opeilla. Yritysjohtajien, kuten päämi- nisteri juha Sipilän ja ministeri Anne Bernerin tapa toimia yrityselämässä ja yhtiön johdossa saattaa poliittisessa järjestel- mässä johtaa – ja todennäköisesti johtaa – katastro in.
Merenkulun alalla 20 viime vuoden aikana vallinnut yhtiöittä- misvimma on esimerkki siitä, miten pahasti asiat voivat mennä pieleen. Aiemmin meillä oli yksi viranomaistaho, merenkulkuhalli-
pääkirjoitus
Jos hanke olisi saanut tuulta purjeisiin, Suomessa ei olisi yhtiöi-
tetty ainoastaan kansallisomaisuuteemme kuuluvia teitä, vaan en- tus, joka hoiti keskitetysti jäänmurtoa, yhteysalusliikennettä,
nen pitkää myös rautatiet ja vesiväylät.
Ministeri Berner kuvasi tieverkoston
yhtiöittämistä niin, että kyseessä olisi
suurempi mullistus kuin auton keksi-
minen aikanaan. Todellakin, vireillä oli-
si ollut vallankaappaukseen rinnastet-
tava operaatio, jossa kansalle kuuluva
valta olisi riistetty sitä edustavalta
eduskunnalta yksityiselle yhtiölle. Miten tämän jälkeen olisi voitu demokraattisesti päättää siitä, miten tiestöä pidetään kunnossa ja minne rakennetaan uusia väyliä?
Kaiken lisäksi kansa ja veronmaksajat olisivat joutuneet uudes- taan kustantamaan erilaisten käyttö- ja muiden vastaavien maksu- jen kautta jo kerran verorahoilla rakennetut tiet ja muut liikenne- väylät. Yhtiöittäminen olisi tosin mahdollistanut sen, että väylien kunnossapitoon ja rakentamiseen tarvittavat miljardit olisivat siir- tyneet pois valtion budjetista väyläyhtiön kontolle. Mutta tämä sil- mänkääntötemppu ei olisi poistanut sitä tosiasiaa, että väyläyhtiö tai väylien hoidon itselleen kilpailutuksen kautta hankkinut yhtiö olisi tullut keräämään samat miljardit tiestön tai välien käyttäjiltä – eli meiltä tavallisilta veronmaksajilta. Vai olisiko kilometri asfalt- titietä tullut yhtiöittämisen kautta ilmaiseksi?
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin hanke heijastelee sitä uskomatonta näkemystä, että kaikesta tulee tehokkaampaa ja halvempaa yhtiöittämisen kautta. Saman asian toinen puoli on se, että kansaan on juurrutettu näkemys, jonka mukaan Oy Suomi Ab tarvitsee itselleen johtajiksi businesshenkisiä kovan markkina- talouden ammattilaisia. Suomi ei ole kuitenkaan yhtiö eikä sitä voi-
luotsausta, väylänhoitoa ja merenmit- tausta. Nyt jokainen sektori on eriytetty – lukuisten vaiheiden kautta – omiin yhtiöihinsä.
On luotu moninkertaisia hallintoja ja selvästi kannattamattomia yhtiöitä aloille, joilla ei ole minkäänlaista todel- lista kilpailua. Valtion omistusta, joka
on hankittu verorahoin, kuten esimerkiksi jäänmurtajat ja monitoi- mimurtajat, on jaettu yhtiöille pois poliittisen kontrollin piiristä. Samalla valtion omistuksessa olevat yhtiöt on saatu kilpailemaan keskenään. Pahimmassa tapauksessa keskinäinen kilpailu voi joh- taa siihen, että kilpailun hävinnyt toimija joutuu konkurssiin. On- ko tässä mitään järkeä?
Suomi nousuun, sitä me kaikki haluamme. Mutta nousu ei onnistu hävittämällä kansallisomaisuutta.
Simo Zitting
Puheenjohtaja
simo.zitting@smu.
Merenkulussa vallinnut yhtiöittämisvimma osoittaa, miten pahasti asiat voivat mennä pieleen.
2017 • 1 // MS 3
Jukka-Pekka Flander