Page 10 - Merimies 4 2017
P. 10

Merityö vaatii sopeutumista
Laivan hyvä henki auttaa jaksamaan
Laivalla tarvitaan erityistä kykyä sopeutua. Merenkulkijan pitää pysyä toimintakykyisenä monenlaisissa tilanteissa. Työkavereiden kanssa on pärjättävä vapaallakin.
Ei ihme, että merityö kuormittaa myös henkisesti.
TEKSTI katariina kiVistö KUVAT kari hulkko ja jukka-pekka flander
Tarja Räty on Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija, joka vetää merityön henkistä kuormittavuutta käsitteleviä kursseja. Hän kehottaa vaalimaan aluksella hyvää  ilistä.
vaihtelee ja työpaikka heiluu. Paineita lisää kiristynyt työtahti. Maissa käynnitkin ovat vähentyneet tai ainakin lyhentyneet.
– Jaksamisen kannalta on oleellista se, millainen henki laivalla on, Räty painottaa.
Laivalla laitostuu
Tarja Rädyn mielestä on tarpeen, että laiva- työn erityispiirteitä mietitään yhdessä. Si- ten löytyy myös keinoja vähentää työn kuor- mittavuutta ja parantaa työhyvinvointia. Esimerkiksi se saattaa yllättää, miten tär-
Onko normaalielämä laivanpäällä vai kotona?
keää ruoka ja aterioiden laatu ovat laivalla työskenteleville. Messin tarjoiluilla on suo- ra yhteys hyvinvointiin!
Merenkulkijat ovat paljon erossa omai- sistaan. Jossain vaiheessa he joutuvat miettimään, kumpi on normaalia elämää: olo kotona vai laivanpäällä. Laivalla laitos- tuu. Laivayhteisöstä tulee monelle toinen perhe. Toisaalta pitkät poissaolot kotoa
O leellista on tulla toimeen mui- den kanssa, että laivalla jaksaa olla. Työntekijältä kysytään joustavuutta ja sopeutumista, Työtyöturvallisuuskeskuksenasiantuntija
tarja räty sanoo.
Laivatyö on omanlaistaan. Ulkopuolisten
on vaikea ymmärtää, millaista on, kun työ- paikalta ei voi poistua työvuoron päätyttyä.
Maatyössä voi sinnitellä vuoronsa ajan ja tehdä ihan muuta muussa ympäristössä sii- tä hetkestä, kun pääsee vapaalle. Laivassa ollaan niin työssä kuin vapaalla samassa ti- lassasamojenihmistenkanssapitkiäaikoja.
Laivaympäristössä ihmisen hyvinvoin- nin merkitys korostu. Työtovereiden täytyy luottaa toistensa tarkkaavaisuuteen ja ky- kyyn toimia silloinkin, kun on pimeää, keli
10 MS // 4 • 2017
Läs på svenska s. 44


































































































   8   9   10   11   12