Page 8 - Merimies 4 2017
P. 8

Erityisen sesonkivoittoista
Henkilökuntamme selvisi loistavasti. Aivan uskomatonta jengiä, Wasali- nen toimitusjohtaja Peter Ståhl-
berg kiittelee.
Toimitusjohtaja sanoo olevansa itsekin
vielä sen verran merimies, että tietää, mil- laista kesällä on.
Vaasa–Uumaja-reitin liikenne on poikke- uksellisen sesonkipainotteinen. Kovimmat kiireet keskittyvät muutamaan kesäviik- koon. Muulloin vipinää on lähinnä viikon- loppuisin.
Ståhlbergin mukaan henkilöt kokevat ja hallitsevat kiirettä eri tavoin.
– Apua voi pyytää. Ja palautumisaikaa jää suhtkoht hyvin.
VUusi laiva häämöttää horisontissa
Peter Ståhlberg kertoo koko laivaväen anta- neen panosta yli osastorajojen. Kaikki olivat talkoissa. Esimerkiksi ravintolapäälliköt ja intendentit ovat osallistuneet ”lattiatyöhön”.
Wasa Expressin seinätauluista ovat luet- tavissa yhtiön arvot. Henkilöstöön liittyviä arvoja mukana ei ole, mutta toimitusjohta- ja kertoo, mikä on yhtiön henkilöstöpolitii- kan arvokkain arvo.
– Keskusteluyhteys on tärkeää. Tulee kuunnella ja keskustella. Sillä tavoin yleen- sä päästään yhteisymmärrykseen.
Konkreettisia parannuksia ainakin on lu- vassa. Syksyllä alkaa henkilökunnan hyttien remontti. Internetyhteyksiä on tarkoitus myös parantaa.
aasa–Uumaja-välille on suunnit- joonaa euroa. Suomen valtio on sitoutunut vakuuttaa, että Merenkurkun yhteyden ke- teilla uusi laiva. Reitille räätälöity maksamaan enintään 25 miljoonaa euroa. hittämiseen on vahva poliittinen sitoutu- matkustajalautta soveltuisi talvi- EU:lta toivotaan myös rahoitusta. Lisäksi minen. Suomen valtion rahoitus sisälty-
merenkulkuun ja käyttäisi vaihtoehtoisia kassaa aiotaan kartuttaa monilta suomalai- nee ensi vuoden ensimmäiseen tai toiseen
polttoaineita.
Midway Alignment -hankkeeksi ristityn
projektin kokonaiskustannus on 191,5 mil-
silta ja ruotsalaisilta toimijoilta saatavilla maksuosuuksilla.
Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry
Uusi, tehokas ja ympäristöystävälli- nen alus on sekä Vaasan että Uumajan toive. Hankintaan haetaan tukea EU:lta.
lisäbudjettiin. EU:lle lähetetään uusittu tukihakemus. Päämääränä on, että laivati- laus voitaisiin tehdä ensi vuonna. Jos kaik- ki menisi nappiin, uusi alus aloittaisi lii- kennöinnin vuonna 2020 tai 2021.
– Nykyisen laivan lisääntynyt käyttö osoittaa, että Merenkurkun reitillä on ene- nevästi tarvetta sekä henkilö- että rahtikul- jetuksille. Kysynnän kasvu vahvistaa uskoa siihen, että hanketta kannattaa ehdotto- masti jatkaa, Häyry sanoo.
Kaupunginjohtaja korostaa, että hyvät logistiset yhteydet ovat tärkeitä Vaasalle, jossa on paljon vientiteollisuutta. Kohen- nettu laivayhteys kytkisi Merenkurkun lii- kenteen entistä sujuvammin myös Euroo- pan liikenneverkostoon.
8 MS // 4 • 2017
Midway Alignment
Wasaline


































































































   6   7   8   9   10