Page 19 - Työpoliittinen aikakauskirja 2 2017

Työpoliittinen aikakauskirja 2/2017
Artikkeleita
mielessä pitkän suomalaisen työttömyyspoli- tiikan alkuajoista lähtien noudatetun hallin- toperiaatteen muuttumista: paikallisia viran- omaistoimijoita ei enää entisessä mielessä ole. Työvoimapolitiikan pitkä linja on kulkenut kun- nallisesta toiminnasta valtiollistamiseen ja vuo- den 2019 alusta lukien maakunnallistamiseen.
Työnantaja on ollut työvoimapolitiikan histo- riallisessa ajattelussa pitkään tavallaan sivuroo- lissa. Työnantajat ilmoittavat julkiseen työnvä- litykseen tänä päivänä yli 500 000 avointa työ- paikkaa vuodessa, esimerkiksi v. 2016 runsaat 560 000 paikkaa. Työnantajien palvelut sähköis- tettiin vuonna 2002. Työnhakijoiden palveluja alettiin muuttaa sähköisiksi vasta huomatta- vasti myöhemmin. Työvoimapolitiikan käytän- nöissä työnantajat ovat olleet paljon vahvem- min mukana kuin eri dokumenteista ja kirjalli- suudesta saatava kuva antaisi olettaa. Osaltaan historiatarkastelu korostaessaan merkittävästi työttömyyden hoitoa jättää työnantajat ja mm. työnvälityksen melko vähäiseen rooliin, mikä ei täysin vastaa todellisuutta. Ainakin 1980-luvun lopulta saakka työnantajayhteyksiä ja -palveluja on kuitenkin korostettu. Myös maksullisia yri- tysten henkilöstöpalveluja on toteutettu julki- sen palvelun sisällä. Vuonna 2019 aloittavaan maakuntamalliin liittyen esillä olivat ensin pal- jolti yritykset, kasvupalvelujen rakentamiseen liittyen ei alkuvaiheessa puhuttu oikeastaan henkilöasiakkaista ollenkaan.
Työvoimapoliittisen ajattelun näkökulmia
Tilattoman väestön asema ja työväenky- symys nousivat esille 1900-luvun taitteessa – lähtökohta oli valtapoliittinen. Porvarilliset
reformistit esittivät uudistuksia. Sosialistit oli- vat paljolti samalla kannalla, mutta eri syistä. 1907–14 valtiopäivien merkityksellinen työ kan- toi aina 1950–60-lukujen politiikkaan saakka. Ajatusmallit olivat moderneja ja ne unohdet- tiin ensin vuosikymmeniksi. Visio teollistu- vasta Suomesta väistyi kansalaissodan jälkeen ja edettiin talonpoikaisen Suomen mallin poh- jalta. Työttömyys nousi merkittävän huomion kohteeksi vasta 1930-luvun pulavuosina. Toisen maailmansodan aikana hoidettiin työvoimare- servien mobilisointia ja kehitettiin suunnitel- mia tuleville vuosille. Sotien jälkeen kehitettiin pikakurssitoimintaa. 1940-luvulla työvoimapo- litiikka valtiollistui ja kuntien asema jäi toiseksi. Aina 1960-luvulle saakka jatkettiin kuitenkin lapiolinjalla ja työllistämispainotuksella. Vasta moderni ja kansainväliseen kauppaan avautuva Suomi havaitsi, että tarvitaan työmarkkinoita kokonaisuutena koskevaa politiikkaa. Koulutus ja ammatillinen sekä alueellinen liikkuvuus nou- sivat esille. 1980-luvulla palattiin vielä työllistä- misen ja temppujen linjalle, kunnes 1990-luvun lama sysäsi ne sivuun. 1990-luvun uudistukset ottivat uuden palvelulähtöisen ja työmarkkinoi- den toimivuuden näkökulman.
Aktiivisen työvoimapolitiikan strategia ”onkin nostanut työvoimapolitiikan keskeiseen asemaan talouspolitiikan toteuttamisessa. Niin työllisyyden takaamisessa, in aation hillinnässä kuin taloudellisen kasvun edistämisessä työvoi- mapolitiikalla on keskeinen tehtävä (Heinonen et.al. 2004, 69)”. Tässä on nähtävissä selvästi työ- voimapolitiikan kasvupoliittinen tehtävä.
Taulukko 1. Sadan vuoden perspektiivi näkökulmiin työttömyyteen (vrt. Skog – Räisänen 1997, L17).
näkökulma työttömyyteen
1900-luvun alku
2000-luvun alku
eettinen
joutilaisuus, rikollisuus
siivelläeläminen
poliittinen
uhka yhteiskunnalle
poliittinen kannatus
sosiaalinen
köyhäinhoito
syrjäytyminen
taloudellinen
kustannus
kustannus
19