Page 26 - Työpoliittinen aikakauskirja 2 2017

Artikkeleita
Työpoliittinen aikakauskirja 2/2017
asetus. Uusi työnvälityslaki tuli voimaan vuonna 1961. Nämä vaikuttivat erityisesti työnvälitys- tilaston kehitykseen. Uusi laki merkitsi sitä, että työnvälitystoiminta siirtyi kunnilta val- tion hoidettavaksi ja kuntien toimittama työt- tömien tilastointi lopetettiin. Lisäksi vuonna 1965 kulkulaitosten ja yleisten töiden minis- teriössä säädettiin uusi asetus, jonka mukaan työvoimaosasto oli yksi ministeriön osas- toista. Työvoimaosaston toimintoihin kuului- vat työnvälitystoimisto sekä työvoimatutki- mustoimisto (entinen työmarkkinatutkimus- toimisto). Työvoimatutkimustoimisto julkaisi sekä työvoimatiedustelun että työnvälitysti- laston tuloksia uudessa aikakausjulkaisussaan Työvoimakatsauksessa. (Lönnberg 2007.)
Vuonna 1968 Tilastollinen neuvottelukunta asetti työvoimatutkimusjaoston selvittämään ”koko laajuudessaan sitä yhteiskunnan tietojen tarvetta, joka työvoimaa koskevilla tilastoilla, tutkimuksilla ja ennusteilla olisi voitava tyy- dyttää” (Muistio työvoimatutkimuksen kehit- tämisestä 1970). Muistiossa kuvattiin tarkoin ”työvoimatilastojärjestelmä” sekä sen yhteydet muihin tilastojärjestelmiin kuten kansantalou- den tilinpitoon. Työvoimatutkimusosastolle annettiin tehtäväksi näiden pohjalta työvoima- tilastollisen tietojärjestelmän kokonaisvaltainen kehittäminen (Keinänen 2009). Maaliskuussa 1969 työvoimatiedustelu henkilökuntineen siir- rettiin Tilastolliseen päätoimistoon (vuodesta 1971 Tilastokeskus), ja tästä eteenpäin työvoi- matilastoja tehtiin kahdessa eri organisaatiossa. Muutos oli osa laajempaa työhallinnon uudelleen järjestelyä, jossa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö jaettiin työvoimaministeriöksi ja lii- kenneministeriöksi.
Työvoimatiedustelun jatkaessa kehitystään myös väestölaskennan tuotannon keinot kehit- tyivät. 1960-luvulla automaattinen tietojenkä- sittely alkoi helpottaa väestölaskentatietojen prosessointia ja rekistereiden perustamista. Väestörekisterikeskus ja koko väestön kattava keskusrekisteri perustettiin 1969. Hieman ennen tätä vuonna 1964 otettiin käyttöön nykyinen hen-
kilötunnus. Henkilötunnuksen avulla erilaisia henkilöä koskevia rekisteritietoja pystyttiin hel- posti yhdistelemään keskenään. Rekisteritietoja otettiin mukaan väestölaskentaan ensimmäi- sen kerran vuonna 1970. Lisäksi käyttöön otet- tiin työvoiman käsite, johon liittyen kysyttiin myös työttömyystietoa. (Tilastokeskus 1974; Nieminen 1999, 34–35, 37–38, 41; Tilastokeskus, Verkkokoulu.)
1970-luku - Tiedon kerääminen työvoimatutkimuksella alkaa
Vuonna 1973 työvoimatiedustelua uudista- maan asetettiin työryhmä, jonka tavoitteena oli tutkimuksen sisällön laajentaminen. Nyt halut- tiin saada tietoa myös ”työvoimavarojen ja työ- voiman laadullisista ominaisuuksista ja raken- teesta, työttömyyden syistä ja kestosta” (Uusi ja vanha työvoimatiedustelu 1976). Työryhmän suositusten pohjalta työvoimatiedustelun tieto- sisältöä laajennettiin. Uusia tietoja olivat muun muassa pää- ja sivutyö, ylityötunnit, sivutyön tunnit, normaali työaika, työssäoloaste sekä työssäolo.
Valtion tilastotoimen kehittämisohjelmassa oli myös ehdotettu, että työvoimatiedustelun sisältöä laajennettaisiin ”avoimen työttömyyden, piilevän työttömyyden ja vajaatyöllisyyden syitä ja kestoa, työvoiman alueellista ja ammatillista liikkuvuutta sekä työvoiman alueellista raken- netta koskevien tietojen saamiseksi” (Marjomaa 2000). Ensimmäinen työvoimatiedustelua täy- dentävä työvoiman vuosihaastattelu tehtiinkin vuonna 1977. Tästä vuosihaastattelusta alettiin käyttää nimitystä työvoimatutkimus – erotuk- sena kuukausittain tehtävästä työvoimatiedus- telusta.
Kansainvälinen työjärjestö ILO uudisti vuonna 1982 työvoimatilastoja koskevan suo- situksensa taloudellisesti aktiivisen väestön, työllisyyden, työttömyyden ja alityöllisyyden tilastoinnista. Myöhemmin vuonna 1985 ILOn yleiskonferenssi hyväksyi työtilastokonventio C160:n, joka velvoitti konventin rati oineet maat keräämään ja julkaisemaan työtilastoja.
26