Page 10 - Työpoliittinen aikakauskirja 4 2017
P. 10

Työpoliittinen aikakauskirja 4/2017Pääkirjoitustehtävänä oli rakentaa Suomeen työvoimatutki-mus, joten lehden tekeminen on kiinteässä vuo-rovaikutuksessa tilastopohjan rakentamisen, parantamisen, laajentamisen ja sitä kautta syn-tyneen tutkimus- ja analyysitoiminnan kanssa. Aktiivisesta työvoimapolitiikasta muodostui ideologinen tausta uuden Työvoimaministeriön perustamiselle vuonna 1970, joten sitä käsitte-levien aiheiden käsittely ja niiden temaattinen monipuolisuus kasvoivat voimakkaasti. 1970-luvun muuttoliike Ruotsiin sekä muutkin siir-tolaisuuskysymykset olivat esillä lehdessä. Tutkimus ja analyysi seurasivat aikaansa. Työministeriön perustaminen vuonna 1989 merkitsi työelämäasioiden käsittelyä samassa hallinnossa perinteisten työllisyys- ja työvoima-kysymysten kanssa. Tämä näkyi lehdessä välittö-mästi, laaja työelämätutkimuksen perinne löysi Työpoliittisesta aikakauskirjasta uuden julkai-sufoorumin. Työelämätutkimuksen rooli on hil-jalleen voimistunut lehdessä ja myös sen sisäl-löllinen kirjo on monipuolistunut. 1990-luvun lamavuodet toivat ennennäkemättömän artik-kelitarjonnan ja keskustelun lehden palstoille. Vuoden 2008 työ- ja elinkeinoministeriön perustamiseen ei liittynyt lehden kannalta vastaavanlaista suurta sisällöllistä muutosta. Rahoituksen leikkauksista johtuen työvoima-poliittisen tutkimuksen rooli on heikentynyt, mutta työmarkkinainstituutioihin liittyvän tut-kimuksen merkitys lehdessä puolestaan kasva-nut. Työelämätutkimuksessa on jo koko 2000-luvun ajan haettu yhteyksiä innovaatioihin, mutta työelämäkysymysten ja laajan innovaa-tiopolitiikan yhteydet ovat viime vuosina syven-tyneet. Kun kasvupolitiikasta on hiljan alettu hakea työ- ja elinkeinoministeriölle uudenlaista stra-tegista perustaa, on kasvukysymysten tarkastelu lehden kannalta jatkunut jo 1960-luvulta saakka. Kasvumallit ja -teoriat ovat muuttuneet ja lehti on myös julkaissut laajaa huomiota herättäneen kasvupolitiikan teemanumeron. Tämä liittyy olennaisesti lehden tehtävään tukea ministe-riön strategiatyötä.Työllisyyden ja työmarkkinoiden kytkentä talouspolitiikkaan on näkynyt eri aikoina leh-dessä vaihtelevasti. Ajoittain talouspoliittinen ajattelu on nostettu melko hallitsevaan rooliin ja työllisyys sekä siihen vaikuttava politiikka on ollut sen osatekijänä. Toisinaan talouspolitiikka on ollut enemmän taustalla vaikuttava tekijä tar-kasteltavien ilmiöiden kannalta.Lehteä on sen tähänastisen historian kuluessa tehnyt suuri joukko merkittäviä asiantuntijoita. Heidän panoksensa kautta lehti on ollut jo var-hain hyvin kansainvälinen ja maailmaa on tar-kasteltu laajasta näkökulmasta. Lehden päätoimittajana esitän parhaat kiitokseni aiemmille päätoimittajille, Lauri Korpelaiselle, Pirkko Aulin-Ahmavaaralle, Matti Pukkiolle, Matti Sihdolle sekä Pekka Tiaiselle heidän tekemästään ja johtamastaan merkittä-västä työstä. Kiitän myös kaikkia lehden toimi-tukseen eri aikoina kuuluneita henkilöitä heidän työstään ja toimitusneuvostoissa vaikuttaneita henkilöitä heidän ideoistaan ja tuestaan leh-den tekemisessä. Lopuksi tahdon kiittää nykyi-sen toimituksen jäseniä: Päivi Järviniemi, Sirpa Kukkala, Petri Syvänen ja Kaisa-Mari Kuusela, kiitos asiantuntevasta työstänne lehden hyväksi.  Ratkaisevan tärkeä resurssi lehdelle ovat artikkelien kirjoittajat. Tutkijat niin tutkimuslai-toksissa, yliopistoissa kuin tutkimusyrityksissä ovat levittäneet tuloksiaan uusille yleisöille ja myös päätöksentekijöille lehtemme kautta. Myös järjestöissä toimivat asiantuntijat sekä työ- ja elinkeinohallinnon omat asiantuntijat ovat kir-joittaneet lehteen. Lehtemme juhlan kunniaksi lyödyistä 60-vuotisjuhlamitaleista huomattavan moni annetaan aktiivisesti lehteen kirjoittaneille tutkijoille. Tilasto-osa on ollut keskeinen osa lehden sisältöä sen koko historian ajan. Voi kysyä, mihin digiaikana tarvitaan painettuja tilastoja? Niitä tarvitaan nopeana hakemistona, mis-tään ei ole saatavissa vastaavia aikasarjoja kuin Työpoliittisen aikakauskirjan tilasto-osasta. Julkaisemme keskeiset Tilastokeskuksen sekä työ- ja elinkeinoministeriön työvoimatilastot 


































































































   8   9   10   11   12