Page 23 - MS 3 2017

kansien välistä
yhteys alukseen
Lukeminen on rentouttava harrastus. Lukea voi missä ja milloin vain. Koskaan ei ole myöhäistä aloittaa lukemista.
Kannattaisiko kurkistaa Maakellarin salaisuuteen?
Dekkaristi jumittui lehden tekoon
Merimies-lehti kyseli merenkulkijan työpäivän kuulumisia. Jututettavaksi osui catering specialist Tarja Rantanen Viking Linen M/s Mariellalta.
Rantanen oli aloittamassa yövuoroa lai- van infopisteessä.
– Etupäässä olen vastannut kysy- myksiin wi -yhteyksistä. Tuntuvat ole- van elinehto nykyään. Matkustajat ha- luavat jakaa tietoa menemisistään ja syömisistään. Jotkut suuttuvat, jos yh- teydet eivät toimi.
Laiva on täynnä, sillä liikkeellä on muun muassa aasialaisia ja venäläisiä ryhmiä.
Yöllä voi vaikka imuroida.
– Eilen vain noin kymmenen prosenttia matkustajista puhui suomea.
Kaikki eivät osaa englantia, mutta aasialaisilla on yleensä kielitaitoinen opas mukana. Venäläisten neuvomi- sessa auttavat tarvittaessa venäjää osaavat työntekijät laivan muilta osas- toilta.
– Meillä riittää rakkautta yli osasto- rajojen, Rantanen kiittelee.
Yövuorossa yksin päivystäessä uhkaa väsymys. Kun asiakkaita ei ole, Ranta- nen puuhastelee kaikenlaista, esimerkik- si imuroi infopisteen tilat. Ihmisvilinä uuvuttaa sen verran, että vapaahetket on mukava viettää hytissä ylhäisessä yksi- näisyydessä.
– Jos on lämmintä, käyn ulkona, Rantanen kertoo ja toivottaa merenkul- kijoille aurinkoista kesää. | KK
Marja aarnipuro Maakellarin salaisuus Crimetime
2017, 294 s.
A pu-lehden päätoimittaja, tun- nettu journalisti Marja aarnipu- ro punoo uusia juonia. Hän on aloittanut toimitusmiljööseen sijoittuvan dekkarisarjan. Sarjan ensim- mäinen osa ja samalla Aarnipuron debyytti- dekkari Maakellarin salaisuus esittelee pää- henkilön, keski-ikäisen naistoimittajan
Kaarina Riikosen.
Päähenkilö työskentelee toimittajana
Viikko-lehdessä, jonne hän kirjoittaa pidet- tyjä ja palkittuja henkilöhaastatteluja. Työn- sä kautta Kaarina tuntee julkkikset ja puoli Suomea. Kaarinan uran saa yllättäen uu- den suunnan, kun hän löytää kesäpaikkan- sa maakellarista surmatun miehen.
Sarja-aloitus houkutti lukemaan. Mutta ”puoli” kirjaa kuvaileekin lehden toimitus- ta ja tapahtumia siellä. Tylsän puudutta- vaa, jos minulta kysytään. Tekstin edetes- sä Kaarinan isä katoaa ja pian teini-ikäinen tytärkin on ”hukkusessa”. Katoamiset ei- vät niin mitenkään liity maakellarin salai- suuteen.
Kirjasta menee maku viimeistään siinä vaiheessa, kun perheen koira Turre on läh- tenyt isännän kanssa kesämökille – jonne poliisit ovat taas antaneet luvan mennä – koira tuijottaakin sohvalta kotona yksin olevaa Kaarinaa. Miten ihmeessä kustan- nustoimittaja tai oikolukija eivät ole huo- manneet moista lapsusta?
Joku on sanonut, että Aarnipuro heittää itsensä suoraan vuoden kiinnostavimmak- si dekkaristiksi. No, ei todellaan! Mutta nä- mähän ovat makuasioita. Tämä ei ollut kirja minua varten, mutta sopinee kesälu- kemiseksi hänelle, joka ei kaipaa kirjoihin verta ja suolenpätkiä.
Onneksi seppo jokinen ja hänen ko- misarionsa Sakari Koskinen eivät petä kos- kaan. Seuraavaksi lukuun siis Jokisen Va- kaasti harkiten.
tiina kytölä
Kirjoittaja on Merimies-Unionin jäsenrekisterin hoitaja, joka ahmii dekkareita ja muitakin kirjoja.
2017 • 3 // MS 23