Page 3 - MS 3 2017
P. 3

Suomen kauppamerenkulun saatava jatkua
Euroopan kauppamerenkulku ei tule toimeen ilman EU-ko- mission suosittelemia valtiontukia. Kansainvälinen kilpai- lu on armotonta ja raakaa. Varustamotoiminta eurooppa- laisin työvoimakustannuksin on likimain mahdotonta.
EU:n ulkopuolelta tulevat halpaliput tarjoavat mahdollisuuden työvoiman polkumyyntiin, mikä houkuttaa ja vääristää kilpailuti- lannetta. Euroopan komissio teki jo kymmeniä vuosia sitten pää- töksen sallia valtiontukien käyttö kansainvälisessä kauppameren- kulussa. Ratkaisu oli harkittu keino, jolla haluttiin turvata eurooppalainen kauppamerenkulku ja eurooppalaisten merenkul- kijoiden työllisyys.
ja-autolauttaliikenne ei poistuisi – alukset eivät vain enää olisi Suo- men lipun alla. Ei tarvitse mennä kauaksikaan etelään päin, kun eteen tulee EU-maita, joiden työvoimakustannukset ovat ilman tukijärjestelmiäkin huomattavasti alhaisemmat kuin Suomessa. Ne ottavat riemumielin rekistereihinsä meidän matkustaja-auto- lauttamme.
MARA:n ajatus siitä, että tukien poistamisella säästettäisiin val- tion menoja ja poistettaisiin epäterve kilpailu, on väärä. On syytä muistaa, että työvoimakustannuksiin kohdistuva tuki muodostuu merenkulkijoiden maksamista veroista ja työnantajan vastuulle tu-
levista työnantajamaksuista. Koska ky- se on siitä, että varustamo saa veroja ja työnantajamaksuja vastaavat määrät takaisin, valtio ei saa ylimääräistä sääs- töä, jos alukset liputetaan ulos ja työ-
pääkirjoitus
Suomi ei ole kulkenut tässä kehityk-
sessä irrallaan muista maista. Myös
meillä on jouduttu toteuttamaan tuki-
järjestelmä, joka yhdessä työmarkki-
naosapuolten sopimien työvoimakustannussäästöjen kanssa  paikat häviävät Suomesta. Eihän tällöin kukaan maksa Suomeen
On syytä siirtyä nettopalkkajärjestelmään.
mahdollistaa Suomen lipun alla tapahtuvan liikennöinnin. Tuista- kin huolimatta kilpailuasetelma kolmansien maiden ja jopa eräi- den EU-lippujen kanssa on kova. Kun mukaan otetaan vielä rahti- hintojen alhainen taso, suomalaisella varustamotoiminnalla riittää haasteita.
Tätä taustaa vasten on pöyristyttävää, että majoitus- ja ravitse- misalan etujärjestö MARA on aloittanut mittavan kampanjan va- rustamoelinkeinon valtiontukien poistamiseksi erityisesti matkus- taja-autolautoilta. MARA:n mukaan tuet aiheuttavat epätervettä kilpailua majoitus- ja ravitsemisalan kanssa. MARA on jopa uhon- nut, että olisi parempi, jos suomalaiset matkustaja-autolautat lipu- tettaisiin pois Suomesta – tällöinhän tukia ei enää tarvittaisi.
MARA:n logiikka on epäjohdonmukaista. On kiistaton tosiasia, että matkustaja-autolauttojen tuomat matkustajat ovat Suomen hotelli- ja ravintola-alalle mittava asiakaskunta ja että heidän hotel- leihin ja ravintoloihin jättämänsä eurot muodostavat merkittävän osan satamakaupunkien majoitus- ja ravitsemusliikkeiden tulois- ta. On myös selvää, että jos työvoimakustannuksiin kohdistuva tuki poistettaisiin, Suomeen ja Suomesta suuntautuva matkusta-
verojakaan, saati työnantajamaksuja!
Kauppamerenkulun tukijärjestelmä pyörii kokonaan elinkeinon
itsensä hankkimilla varoilla. Tämä on yksi syy siirtyä suoraan netto- palkkajärjestelmään, jossa valtion budjettiin ei enää tarvitse sisäl- lyttää erillisiä momentteja kauppamerenkulun tukea varten. Tällöin etujärjestöt, kuten MARA, ehkä ymmärtäisivät lakata levittämästä valheellista, harhaanjohtavaa ja repivää propagandaansa.
simo Zitting
Puheenjohtaja
simo.zitting@smu. 
2017 • 3 // MS 3


































































































   1   2   3   4   5