Page 31 - MS 3 2017
P. 31

Väyliä
syvennetään
MAAn hAllitus on näYttänYt
vihreää valoa Oulun ja Vuosaaren väylien syventämiselle. Valtion osal- listuu hankkeiden toteuttamiseen yhteensä 22,5 miljoonalla eurolla. Rahoitus tulee lisäbudjetin kautta.
Hallitus korostaa päätöksessään, että on tärkeää varmistaa Suomen saavutettavuus ja toimivat kansainvä- liset yhteydet. Suomen vienti ja tuonti ovat riippuvaisia siitä, että merikulje- tusten kannalta tärkeiden väylien lii- kennöitävyys on hyvä ja kapasiteettia on riittävästi.
Kemi-Torniossa alueen toimijat ovat vaatineet, että myös Kemin Ajok- sen väylää on syvennettävä, jotta väl- tyttäisiin kilpailun vääristymiseltä.
Jessica Troberg tapasi messuvieraita Merimies- Unionin osastolla.
Raumalla messuiltiin
RAuMAllA Pidettiin merenkulku- messut toukokuussa. Merenkulkualan ammattilaisille suunnatussa tapahtu- massa käsiteltiin ajankohtaisia teemoja painolastivesistä ja pätevyyskirjoista
siihen, miten miehittämättömät alukset vaikuttavat alan koulutukseen.
Messujen yhteydessä järjestettiin näyttely. Merimies-Unioni oli yksi näyt- teilleasettajista.
MeRikAPteeni jA vARAtuoMARi
pipsa Mörn on nimitetty Laivanpääl- lystöliiton varatoiminnanjohtajaksi. Mörn aloittaa tehtävässä elokuun alussa. Liiton toiminnanjohtaja on johan ramsland.
Matruusi pelasti jäihin pudonneen
PohjAnMAAn PelAstuslAitos on pal- kinnut matruusi hans sjöbergin toimi- nasta, jolla hän pelasti avantoon upon- neen uhanneesta vaarasta.
Henkilö oli pilkillä Vöyrillä, kun jää petti alta. Hans Sjöberg kuuli avunhuuto- ja ja soitti hätäkeskukseen. Samalla hän lähti kartoittamaan, mistä huudot tulivat. Sjöberg meni köyden kanssa jäätä pitkin kohti avantoa. Hän heitti köyden pään avannossa olleelle ja sai pidettyä tämän pinnalla. Lisäksi Sjöberg kannusti avan-
toon pudonnutta jaksamaan, kunnes li- säapua tuli.
Ilman apua henkilö ei päässyt pois avannosta, koska hänen kelluntapuki- mensa oli imeytynyt vettä. Sjöberg osal- listui myös pelastustoimintaan yhdessä pelastuslaitoksen pelastajien kanssa.
Jäänmurtaja Otsolla työskentelevä Sjöberg on saanut ja saa muitakin tun- nustuksia esimerkillisestä toiminnastaan onnettomuustilanteessa viime marras- kuussa.
Hans Sjöberg (oikealla), pelastusjohtaja Tero Mäki (keskellä) sekä Maunu Ylimäki, jonka Pohjanmaan pelastuslaitos palkitsi toisessa tilanteessa annetusta hätäavusta.
2017 • 3 // MS 31
Sari Viinikka
Irja Tauriainen


































































































   29   30   31   32   33