Page 3 - Kirjallinen menettely
P. 3

– esitutkinnan päättymisen jälkeen rikoksesta epäilty eli vastaaja tunnustaa syyttäjän syytteessä kuvatun teon, luopuu oikeudestaan pääkäsittelyyn ja suostuu asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä.
– vastaaja on teon tehdessään ollut täysi-ikäinen
– asian selvittäminen ei muutoinkaan edellytä pääkäsittelyä. Vastaaja voi peruuttaa tunnustuksensa ja vastaaja sekä asian- omistaja suostumuksensa kirjalliseen menettelyyn siihen asti kunnes asiaa koskeva tuomio on käräjäoikeudessa annettu. Peruuttamisesta on vastaajan tai asianomistajan ilmoitettava käräjäoikeudelle kirjallisesti.
Näissä tapauksissa asiassa järjestetään myöhemmin pääkäsit- tely tuomioistuimessa.
Kirjallisessa menettelyssä voidaan käsitellä myös rikokseen perustuvat asianomistajan yksityisoikeudelliset vaatimukset eli korvausvaatimukset, sekä muut rikoksesta johtuvat vaatimuk- set esim. ajokielto.
Tuomioistuin päättää aina menettelytavasta asian ratkaise- miseksi. Ellei kirjallista menettelyä voida käyttää, määrätään istuntopäivä ja rikoksen asianosaiset ja mahdolliset todistajat kutsutaan pääkäsittelyyn ja asia ratkaistaan suullisen käsitte- lyn jälkeen.
MIHIN TUOMIO TAI PÄÄTÖS SAADAAN PERUSTAA?
Kirjallisessa menettelyssä tuomion perustana ovat syytteessä esitetyt seikat, vastaajan tunnustus, asianosaisten mahdolliset kirjallisesti esittämät taikka heidän suullisesti esittämänsä pöytäkirjatut vaatimukset, vastaukset tai lausumat sekä muu asian käsittelyssä syntynyt kirjallinen aineisto.
Poliisin esitutkintapöytäkirjaa saadaan käyttää tuomion perus- teena vain siltä osin kuin asianosaiset ovat siihen vedonneet.
KIRJALLINEN MENETTELY – ESITE POLIISIN ASIAKKAILLE 3


































































































   1   2   3   4   5