Page 10 - Suomalaisen johtamisen_tila ja tulevaisuus
P. 10

1. Ensimmäinen paradoksi:
Suomalainen johtajuus, onko sitä edes olemassa?
Kun kysyimme ihmisiltä suomalaisesta johtajuudesta, monet halusivat huomauttaa, että mitään erityistä ”suo- malaista” johtamista ei ole olemassa. Hyvä johtaminen on aina tilanteeseen – ei kansallisuuteen – perustuvaa. Ylipäänsäkin ihmiset kokivat, että johtaminen on niin vahvasti kontekstisidonnaista, että usein on vaikeaa sanoa ylipäänsä mitään yleistä johtamisesta, joka pätisi kaikissa tilanteissa.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä johta- juuden kontekstisidonnaisuudesta huolimatta ihmiset nostivat esille hyvin samoja piirteitä koskien suomalais- ta johtajuutta. Ehkä kaikkein korostunein vahvuus oli kaikissa keskusteluissa yhteinen arvopohja, jonka nähtiin vahvasti vaikuttavan suomalaiseen johtamiseen. Tämän lisäksi, vaikka monet vetosivat johtajuuden konteksti- sidonnaisuuteen, mainittiin heti seuraavassa lauseessa yleisiä, hyvään johtajuuteen lukeutuvia tekijöitä, kuten vuorovaikutuskyvyt ja kehittymisen tukeminen. Näyt- tääkin siltä, että vaikka johtamisesta on vaikeaa sanoa mitään yleispätevää tai liittää ominaisuuksia kansallisuu- teen, niin suomalaiselle johtajuudelle löydetään helposti yhteinen arvopohja ja hyviä johtajuuden perusperiaat- teita.
”Suomalainen johtaminen vaihtelee yrityskohtaisesti varsin paljon.”
Timo Ritakallio Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
”Se riippuu yrityksen tilanteesta ja johdettavista, että sitä (suomalaista johtamista) on vaikea määritellä.”
Johanna Ikäheimo Lappset Group Oy
”Kyllähän suomalaiset tiedetään sellaisina, että kun jotain lupaa, niin sana pitää. Kättä päälle ja hommat hoituu. Ja se näkyy myös johtamisessa.” Teresa Kemppi-Vasama Kemppi Oy
 10 Suomalaisen johtamisen tila ja tulevaisuus

























































































   8   9   10   11   12