Page 52 - Työpoliittinen aikakauskirja 4 2017

tästä on kysymys paralleeliskenaariomenetel-mässämme.Käsityksemme inhimillisen organisoitu-misen luonteesta saattavat kuulostaa varsin romanttisilta ja yksipuolisiltakin (vrt. Dafara 2004; Florida 2002). Sama koskee käyttä-mämme käsitteitä kuten esimerkiksi ’luon-nollinen tuottavuus’ tai ’organisoitu komplek-sisuus’. Tiedostamme riskin, että kielikuvien ja vertailuiden mukana saatamme ’salakuljet-taa’ täysin sopimattomia elementtejä vaikkapa työnjaon tulevaisuuden kuvaamiseen (Wyatt 2004). Väitämme seuraavassa, että kaupun-gin ideaa kannattaa kuitenkin pohtia, kun hae-taan lisää spontaania tuottavuutta työpaikoille. Loppujaksossa pohdimme kriittisesti vertailun oikeutusta ja yleisempiä kysymyksiä organisoi-tumisesta erityisesti kompleksisuustutkimuk-sen näkökulmasta. Harjoitelma: Kaupunkien tuottavuusresepti työpaikoilleKaupungistumisen kiihtymistä on vaikea olla huomaamatta. Suomessa aluekeskukset kiih-dyttävät maassamuuttoa ja tuottavuus kiin-nittyy entistä tiukemmin urbaaniin elämän-menoon. Ilmiö on globaali, kaupungit vastaa-vat tuottavuudesta kaikissa maailman kolkissa. Sattumasta ei siis ole kysymys, kaupungin ideassa ja perusolemuksessa täytyy olla jotain tuottavuutta kiihdyttävää. Kaupungit koostuvat työpaikoista, joten olisi kovin erikoista, jos tuot-tavan työpaikan idea ei mitenkään muistuttaisi kaupungin vastaavaa. Jos kaupunki on makro-tasolla tuottava, on todennäköistä, että mikro-tason työpaikoilla on eriasteisesti kyetty hyö-tymään samoista resepteistä. Sama tarkastelu päinvastaiseen suuntaan on myös kiinnostava: johtaako kaupunki-idean hyvä toteutus laajasti työyhteisöjen toimesta vetovoiman mitattavaan kasvuun kaupunkitasolla?Kaupungin ideaan ovat universaalisti kuu-luneet työnjako, sosiaalisuus, ei-luonnollisuus, kauppapaikkavaihto, resurssien keskittyminen, huokoiset rajat ja ärsykkeet. Kaupunkien his-toria on ideanäkökulmasta pitempi kuin kau-punkitutkimuksessa käytetty, sillä jo agraari-toiminta on sijoittanut suhteessa vaihtopaik-koihin aikana, jolloin primääri erikoistuminen oli elinehto. Viljelymaan tuli olla saavutettavan matkan päässä vaihdon rakenteista, jotta viljan pystyi vaihtamaan turkiksiin, kalaan ja työka-luihin. Vielä vuonna 1947 ensimmäisessä suo-malaisessa asemakaavaopin kirjassa Otto-Ivar Meurman totesi elintarvikealueen säteen ole-van noin 50 kilometriä. Tämä kriisiaikoja varten tehty laskelma merkitsi sitä, että käytännössä ruuan tuotanto voi sijaita enintään hevosmat-kan päässä kaupungista. Nykypäivälle tällainen ajattelu tuntuu vieraalta. Adam Smithin kirjan The Wealth of Nations tunnetuin sitaatti puhuu erikoistumisen voi-masta. Kaikenlainen tuottavuuden kehitty-minen perustuu erikoistumiseen ja komole-mentaarisen osaamisen integroimiseen. Jos ja kun erikoistumiseen pohjautuva työnjako on olennaista, ei työyhteisöönkään kannata jat-kuvasti palkata samanmielisiä, osaamispro-fiililtaan suppean variaation työnhakijoita. Yhdenmukaisuuden ihanne on arvopohjas-samme vahva, joten monipuolisuuden raken-tamisen täytyy olla tietoista, normien rikkomi-seen pyrkivää toimintaa. Veneenkeikuttajaa on Suomessa vieroksuttu, vaikka aktiivinen toi-sinajattelu on ollut olennainen komponentti monissa menestystarinoissamme.Suurempi sosiaalisuus ja kontaktien runsaus toteutuu kaupungissa. Se on urbanisaation mer-kittävä motiivi, vaikka uusinnamme yhä aktii-visesti narratiivia yhteisöllisestä, rakastavasta maaseudusta ja kaupungeista kylminä betoni-helvetteinä. Urbanisaatio on toisinaan pakoa agraarialueiden negatiivisesta yhteisöllisyy-destä: ahtaista normeista, sulkeutumisen pyr-kimyksistä ja perusteettomista paremmuuden tarinoista. Sosiaalisuus, kontaktien helppous, näkeminen ja nähdyksi tuleminen toteutuvat hyvin kaupungissa, mutta eivät vankilamallisissa