Page 27 - Yrityskatsaus 2/2017
P. 27

                 Tekoäly merkinnee valtavaa mullistusta
Harva osasi ennustaa, että autojen valmistaminen tuottaa eniten miljonäärejä kiinteistöalalle. Näin tapahtui, koska auto teki kokonaan uusista alueista arvokasta rakennusmaata. Myös tekoälyn suurimmat vaikutukset tulevat meille varmasti yllätyksinä.
Osmo Soininvaara, valtiotieteen lisensiaatti
Tekoäly poistaa suuren määrän nykyisiä työpaikkoja, mutta tus- kin se kuitenkaan vetää mää-
rässä ja nopeudessa vertoja työpaikkojen poistumiselle 1960-luvulla maanviljelyssä tai metsänkorjuussa
Moottorisahan ja monitoimikoneen korvanneet metsurit siirtyivät ajan myötä paremmin palkattuihin töihin Muutoinkin automaatio korvasi aluksi lähinnä suorittavaa ja melko matalapalk-
kaista työtä, jolloin yleinen tulotaso nousi Tekoäly tunkeutuu myös hyvin palka- tuille asiantuntija-aloille Lääkärin töistä tekoäly korvaa erityisesti niitä, joita lää- käri tekee potilasta näkemättä – esimer- kiksi radiologin työtä Yhä useammin käy niin, että moni työpaikkansa menet- tänyt joutuu tyytymään aiempaa pieni- palkkaisempaan työhön, vaikka keski- määrin tuottavuuden kasvu lisää yleistä
ansiotasoa
Lainsäädäntöä itsensä työllistäjän oikeuksista ja velvollisuuksista tarvitaan viimeistään nyt.
 Yhteiskunnan ja työn muutos • Yrityskatsaus 2/2017 27

























































































   25   26   27   28   29