Page 28 - Merimies 1 2016
P. 28

Yhtiöittämisestä vauhtia palveluiden kehittämiseen -
SATAMAT OdOTTAVAT PAREMPAA VUOTTA
– Tuskin tästä vuodesta tulee ainakaan viimevuotista huonompaa, Satamaliiton toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä ennakoi. Kotimaan satamilla on takanaan kaksi huonoa vuotta. Satamien kautta kulkeva tavaramäärä väheni vuonna 2014 viisi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Ja lokakuun 2015 kumulatiivinen volyymi putosi 5,5 prosenttia.
Uskoa parempaan antaa se, että valtiovarainministeriö ennustaa bruttokansantuotteen kasvavan hieman, 1,2 prosenttia. Pienet
investoinnitkin näyttävät vilkastuvan jon- kin verran.
Osa pääsi plussan puolelle
Satamien tavaraliikenteen määriä ovat las- keneet sekä Suomen pitkään jatkunut taan- tuma että teollinen rakennemuutos. Myös rikkidirektiivin on pelätty supistavan kulje- tuksia, koska se aiheuttaa lisäkustannuksia vientiteollisuudelle. Raakaöljyn hinnan tip- puminen on kuitenkin helpottanut kustan- nuspaineita.
Suomen satamamarkkina on hajanai- nen. Hajanaisuus näkyy satamien keskinäi- sessä kilpailussa.
Jotkin satamista pystyvät kasvattamaan liikennettä hankalanakin aikana, toisilla on vaikeuksia. Mäkilä nimeää viime vuonna kasvaneiksi muun muassa Helsingin- Kokkolan, Hangon ja Raahen satamat. Monen muunkin sataman viime vuosi oli kelvollinen.
Kohtuullisen hyvin pärjäsi myös Oulun satama. Sen kokonaisliikenne kasvoi päät-
TEKSTI Katariina Kivistö
tyneenä vuotena 0,5 prosenttia. Konttilii-
kenne ylsi peräti yli 8 prosentin kasvuun.
– alkaneeltakin vuodelta odotamme lie- vää kasvua, toimitusjohtaja marko mykkä-
nen sanoo.
Logistiikkaa osataan entistä enemmän
Taakse jäänyt vuosi oli satamille erityinen, sillä 2015 alusta lähtien kaikki satamat ovat toimineet yhtiömuotoisina. Kuntien oli yhti-
Ei sataman tarvitse toimia vain laiturin nokassa.
öitettävä satamansa, koska Eu-määräykset velvoittivat siihen.
annaleena Mäkilä korostaa, että sata- ma-ala suhtautui myönteisesti muutokseen. Kilpailua oli jo ennestään, yhtiöittäminen vain teki siitä läpinäkyvää, selvensi peli- säännöt ja poisti ristisubventiot. Murhetta aiheuttavatlähesyksinomaanajankohdan ulkoiset olosuhteet.
– Yhtiöittäminen osui huonoon vaihee- seen. Maan talouden ja teollisuuden ongel- mat haittaavat satamien kehittämistä, Mä- kilä harmittelee.
Tarvetta kehittää tuo muun muassa lai- vojen koon kasvu. Koska kehittäminen vaa- tii voimavaroja, satamien yhdistymisiä on
väläytelty. Mäkilä arvelee, että niitä nähdään 5–10 vuoden kuluessa.
Joka tapauksessa satamilla on nyt uudet hallitukset ja uudet strategiat. Monen sata- man johdossa on koettu sukupolvenvaih- dos. Sen myötä logistiikan tuntemusta on saatu lisää. Kuljetusketjuja osataan katsoa kauas eteenpäin.
– Ei sataman tarvitse toimia vain laiturin nokassa. Infran kehittäminen on tärkeää, mutta lisäarvoa asiakkaille tuovat myös pal- velut. Ennen satamat erikoistuivat kuljetus- muodon mukaan, nykyään liiketoiminta- mallin mukaan.
Oulu odottaa syväväylää
Oulun Marko Mykkänen on yksi tuoreista satamajohtajista. Hän on johtanut vasta reilun vuoden Oulun satamaa, joka puoles- taan on ehtinyt toimia pari vuotta yhtiönä. Mykkänen arvostaa sitä, että yhtiöittäminen lisäsi mahdollisuuksia kehittää toimintaa asiakkaitaajatellen.
– Yritykset tarvitsevat kumppaneita, joilla on halua kehittyä ja kykyä laajentaa palvelui- den tarjontaa. Tähän tarpeeseen me pys- tymme nyt osakeyhtiönä vastaamaan aiem- paa paremmin, Mykkänen iloitsee.
Työtä on paljon jäljellä, mutta toimitus- johtaja näkee tulevaisuuden erittäin valoi- sana. Tulevista hankkeista ykkönen on Ou- lun uusi, 12,5 metrin syväväylä.
– Syväväylä on tärkein Pohjois-Suomen vientiä ja työllisyyttä edistävä väylähanke.
28 MS // 1 • 2016


































































































   26   27   28   29   30