Page 30 - Merimies 1 2016
P. 30

Kohti Suomen mallia
t EollisuudEn PalKansaajiEn
(TP:n) uusi pääsihteeri Ismo Kokko katsoo, että Suomessa suunnataan kohti uutta työmarkkinajärjestel- mää, jossa avoimen sektorin liitot asettavat aina sopimuskierroksen palkkaraamin.
– Tämä osittain Ruotsista kopioitu malli on työnantajien pitkäaikainen haave ja syksyllä esitys siitä nousi myös työmarkkinapöytiin. Mielestäni näyttää siltä, että ennemmin tai myöhemmin malli otetaan käyttöön, Kokko arvelee.
Kokon mukaansa olisi luontevaa, että TP olisi aktiivinen ja esittäisi oma vaihtoehtonsa siitä, miten edetään kohti Suomen mallin nimellä kulkevaa järjestelmää.
– Pitää varautua, että syksyllä käydään liittokierros. Siihen mennessä on aika haastavaa rakentaa uusi Suomen malli. Olisi kuitenkin hyvä aloittaa keskustelut asian tiimoilta, jotta ei olla ihan nolla-pisteessä sitten, kun asia on edessä.
Teollisuuden palkansaajat
TP ry edustaa 18 jäsenliittoa ja yli 750 000 palkansaajaa kaikista kolmesta keskusjärjestöstä. Meri- mies-Unioni liittyi TP:n jäseneksi syksyllä 2014.
Hei, me juhlitaan!
MERiMiEs-unioni tulee tänä vuonna toimineeksi täydet 100 vuotta. Liiton lisäksi pyöreitä vuosia täyttää neljä ammattiosas- toa. 30-vuotisjuhlia viettävät Etelä-Suomen osasto, Itäkustin osasto, Länsi-Suomen osasto sekä Matkailu- ja huolinta-ala.
Juhlat näkyvät eri tavoin osastojen toiminnassa. Länsi-Suomi
on päättänyt kutsua kaikki osaston jäsenet kahvittelemaan. Juhlakahvit nautitaan vaasalaisessa ravintola Kupolissa 18. maaliskuuta. Itäkustin sekä Matkailu- ja huolinta-alan juhlien suunnittelu on käynnissä. Etelä-Suomi puolestaan on katsonut parhaaksi juhlia vasta syksyllä, sitten kun liiton edustajakokouskin on ohi.
LUoTTAMUSMIEHET VAATIVAT REILUJA NEUVoTTELUJA
– Ei näin voi toiMia. Asioista pitää sopia yhdessä. Ay-liikkeen ei pidä suostua saneluun. Tämä oli viesti Tampereelta, kun yli 400 SAK:n jäsenliittojen luottamus- miestä kokoontui siellä 23. tammikuuta.
Luottamusmiesten mielestä hallituksen pitää vetää pakkolait pois valmiste- lusta, jotta luottamus voisi palautua ja aidot neuvottelut käynnistyä.
Palaute työpaikoilta oli, että suunnitelmat heikentää työehtoja ovat hämmen- täneet ja tyrmistyttäneet työntekijöitä.
Kihloista kahleisiin – nimellä kulkeneen tapahtuman jälkeen työmarkkina- neuvottelut käynnistyivät uudelleen.
30 MS // 1 • 2016
Kuva: JaNNE RuOTSaLaINEN
Kuva: JaRI RauHaMäKI
A
T
L
E
R
R
A
V
N
Ä
L
Y
Ä
V
0
1
0
F
U
S
M
S
U
F
I
T


































































































   28   29   30   31   32