Page 32 - Merimies 1 2016
P. 32

vikenin paluu otettiin
riemulla vastaan
Paraisilla
T ammikuun aamupäivän hämä- rässä yhteysalus on lähestymässä Granvikin laituria Paraisten etelä- päässä. Notkeasti kääntyvä viken tarttuu laituriin. Matruusi bertel virtanen laskeutuu ohjaamosta autokannelle ja opastaa lähtijöitä sekä tulijoita. autokan- nellenouseeparihenkilöautoasekävalion
tankkiauto.
Kello on kymmenen ja alus jatkaa Gran-
vikista etelään. Yksi perhe hyppää Björkhol- missa pois kyydistä. Seuraavana häämöt- tää Heisalan laituri. valion kuski odottelee rauhassa rampin laskeutumista, sillä isolla autolla ei parane hätäillä.
Taivaanrannalla pilkottava aamuaurinko ei vielä jaksa valaista Heisalan saaren mai- semaa. Tiellä ei ole ruuhkaa ja maitoauto saapuu ajoissa Santalahden karjatilan piha- maalle. Tilatankin tyhjennys alkaa ja imun aikana kuski vaihtaa kuulumiset tilan isän- täväen kanssa.
Santalahden tilan kahden päivän maidot on tankkiauton uumenissa ja auto palaa lai- turissa odotelleen vikenin kyytiin. Kahden päivän kuluttua maitoauton tekee seuraa- van kerran mutkan Heisalassa.
TEKSTI Ja KuvaT lassi lähteenmäKi
Maitotila ei kestä epävarmuutta
Santalahden tilalla ollaan iloisia, että uusi vuosi toi vanhan tutun vikenin takaisin saa- riston reitille. Kolme vuotta sitten viken väistyi reitiltä ja ELY-keskuksen kilpailutuk- sen voittanut M/S Nordic Duck tuli tilalle. Noin 30 vuotta vikeniä vanhempaa alusta operoinämävuodetNordicCoastLine.Alus on Suomeen rekisteröity mutta yhtiön juuret ovat virossa. uusimmassa kilpailutuskier- roksessa voiton vei valtion omistama Suo- men Saaristovarustamo Oy ja sen alus viken.
Nordic Duckissa eli Ankassa oli tilan emännän sonja ek-johanssonin mukaan useasti konevikoja. viimeksi alus jäi ongelmien takia laituriin joulukuun alku- puolella. vikenillä häiriöitä oli paljon harvemmin.
Joka vuosi ankalla on ollut ongelmia maitoauton kuskaamisessa. Kun tilatankin tyhjennys jää väliin, valiolta pitää pyytää lu- paa täytön jatkamiseksi. Tilatankkiin ei mahdu neljän päivän maitomäärää, joten osa maidosta on pitänyt kaataa viemäriin.
– Ei se mukavaa ole, että toimeentuloa joutuu kaatamaan viemäriin, harmittelee Sonja.
Ennen uutta tulemista Viken remontoitiin kunnolla.
Nordic Duckin aikana Heisalan laituri romahti. Remonttia piti tehdä useissa muissakin reitin varren laitureissa. Saare- laisten mielestä vauriot johtuivat aluksen keulapotkurin synnyttämästä voimakkaas- ta virtauksesta.
Nordic Duckin miehistöä maitotilan väki ei arvostele. – Parhaansa tekivät, Sonja kiittelee.
Omenakuormaa odotetaan kaupungissa
Heisalan saarella on myös iso omenatarha. viisi kertaa viikossa tilan varastosta lähtee kuorma-auto mantereelle täynnä omenoita.
– Jos kuorma ei ole ajallaan postin ter- minaalissa, se ei ehdi ajoissa Helsinkiin, sanoo tilan isäntä toni rahkonen.
Osa tilan omenatarhoista on mantereen puolella ja sieltä omenat pitää kuskata yh- teysaluksella Heisalan saaren pakkaa- moon. Tilalla on suunnitelmissa kasvattaa
Yhteysalusten kilpailutus tuo yksityiset pelikentälle ja jättää valtion alukset rannalle. Paraisilla kävi toisin: kertaalleen kilpailutuksessa hävinnyt M/S Viken palasi voittajana vanhalle reitilleen.
32 MS // 1 • 2016


































































































   30   31   32   33   34