Page 19 - Merimies 3 2016
P. 19

Tallink Silja sai uuden pääluottamusmiehen
Marko laine ei hutki vaan tutkii
Merimies-lehti 60 vuotta sitten
Maaliskuun yleislakko järkytti koko yh- teiskuntaa. Yleislakko ravisutti hereille tuhansia välinpitämättömiä, jotka nyt ovat astuneet järjestöriveihin. Kaikki heikot pyrkivät voittajan puolelle. No, samapa se mistä vaikutteesta kukin ha- vahtuu oikealle tielle. Pääasia on, että ammattiyhdistysliike lujittuu. (N. Wäl- läri, 3-4/1956)
lisää TaaKKaa Talousväelle
Taloushenkilökunnan vähälukuisuudesta johtuu, etteivät he läheskään aina voi pi- tää vapaapäiviään muutoin kuin että jä- lellä olevat suorittavat työt – tietenkin ilman korvausta. Neuvoteltaessa näistä asioista laivanvarustajain kanssa myön- nettiin Unionin taholta, että mikäli teknisten parannusten kautta ihmistyö- voiman tarve vähenee -kuten hiililämmi- tyksestä öljylämmitykseen siirryttäessä – on luonnollista, että siltä osalta voidaan vähentää väkeä. Mutta ilmaista työtä ei saa suorittaa. Se on isku toisten meri- miesten selkään ja rikkuruuteen verratta- vaa. Sen saastaisempaa tekoa meriväen suuri veljespiiri ei tunne. (6/1956)
KaRKaaMiseT laivoisTa
Siihen aikaan, kun merimiesvälityksestä huolehtivat tunnottomat runnarit ja olo- suhteet laivoissa olivat ihmisarvolle sopi- mattomat, olivat karkaamiset yleisiä. Vie- läkin on pari laivaa, joista karataan luvattoman usein. Kysymyksessä on useimmiten seikkailunhalu tai joutavan- päiväinen riita laivalla. Tilalle on pakko ottaa ulkomaalaisia. Ei ole tietenkään miellyttävää ryhtyä rajoittamaan meri- miesten yksilöllistä vapautta, mutta mi- käli karkaamiset tulevat jatkumaan Amerikan länsirannikolla, on Meri- mies-Unionissa harkittava ryhtymistä an- karampiin toimenpiteisiin karkailevia me- rimiehiä kohtaan. (O. Keitele, 10/1956)
TEKSTI Katariina Kivistö KUVA Kari hulKKo
M erimies-Unionin uudeksi Tallink Siljan pääluottamus- mieheksi on valittu marko
laine.
Pitkän linjan merenkulkija Laine tunne-
taan asiallisena ja rauhallisena miehenä. Kun on ongelmia, tuore pääluottamus- miesryhtyytekemääntaustoitustajakaiva- maan faktoja esiin. Hän pitää mielessä myös sen, että jokaisella on oma versio asiasta.
Selvittelyä on tehtävä puolin ja toisin.
– Mieluummin tutkin ensin asiaa kuin ru- pean heti hosumaan ratkaisua. Mutta tarvit- taessa pitää tietysti olla tiukka, Laine sanoo. Turkulainen kansikorjausmies Marko Laine (45) aloitti kaksivuotisen kautensa pääluottamusmiehenä toukokuun alussa. Aluksi hän hoiti tehtävää yhdessä edeltä-
jänsä, Juha salon, kanssa.
Aiemmin Laine on ollut laivaluottamus-
miehenä baltic Princessillä. Tuossa tehtä-
Marko Laine siirtyi laivaluottamusmiehestä pääluottamusmieheksi.
vässä hän oppi arvostamaan tiivistä yhtey- denpitoa ja hyvää tiedonkulkua.
– Kipparin ja intendentin kanssa istuim- me säännöllisesti alas. Ja henkilöstöhallin- non kanssa pystyttiin toimimaan.
Kahdesti vuodessa laivan johto, henki- löstöhallinnon väki ja luottamusmiehet kokoontuivat neuvottelupäiville. Niissä käytiin läpi yhtiön tilannetta, henkilöstö- politiikkaa ja palkanlaskentaa.
haasteena sere
Laine kiittää työnantajan edustajia siitä, et- teivät he ole kärjistäneet tilanteita. Koska jyrkkiä vastakkainasetteluja ei ole syntynyt, asiat on saatu melkein aina hoidettua laiva- tasolla. Pääluottamusmiestä tai liittoa ei ole tarvinnut vaivata usein.
Eniten vääntöä on ollut plus- ja miinus- päivistä. Nyt nekin on saatu järjestykseen. Laine luottaa, että tiiviit yhteydet joh-
toon ja henkilöstöosastolle säilyvät nyt, kun hän on siirtynyt pääluottamusmiehek- si. Ja hän uskoo, että varustamon luotta- musmiehet muodostavat yhdessä toisiaan tukevan verkoston. Työntekijöiden hän toi- voo ilmoittavan ongelmista herkästi eteen- päin, etteivät ne pääse paisumaan.
Silja Serenadea Marko Laine pitää haasteellisena, koska ei ole itse ollut siellä töissä.
– Mutta onhan Serelläkin onneksi paljon tuttua väkeä.
Unionin edustajakokouksessa Laine sai lisää luottamustehtäviä; hänet valittiin liiton hallitukseen. Jos puhelin on soinut tiuhaan tähänkin asti, yhteydenotot sen kuin lisääntyvät. Onneksi pääluottamus- miehellä on paikka, jossa vetää henkeä: mökki Ylänteellä, 60 kilometrin päässä kotoa.
2016 • 3 // MS 19
0
1
0
F
U
S
M
S
U
F
I
T


































































































   17   18   19   20   21