Page 15 - Merimies 4 2015

massa -kirjan käsikirjoitus valmistui vuo- den 2003 alussa. Neljä vuotta myöhemmin päivitin arviotani väitöskirjassani ”Järjestö jäänmurtajana”. Tuolloin totesin Unionin joutuneen ilmeisen pysyvästi puolustus- kannallemuttakäyvänsitkeäävetäytymis- taistelua. Yhdeksän viime vuoden tapahtu- miin en ole perehtynyt mutta havaitsen Unionin säilyttäneen kykynsä solmia työeh- tosopimuksia. Liiton asemia ei siis ole pys- tytty vyöryttämään.
Merimies-Unionin historiasta ei voi puhua mainitsematta Niilo wälläriä, ”merensulkuneuvosta”. Olisiko wällä- rin kaltaiselle toimijalle sijaa nykyisessä ay-liikkeessä?
Niilo Välläri oli taitava ja peräänantama- ton johtaja, jollaisesta mikä tahansa edun-
valvontajärjestö hyötyy. Toisaalta valta miellytti Välläriä siinä määrin, että hän tu- kahdutti keskustelun Unionin toiminnan kehittämisestä. Toivon, että Suomen am- mattiyhdistysliike ei enää tarvitse uusia välläreitä.Niilonmittoihinyltäminenedel- lyttäisi ensin paluuta 1930-luvun työoloi- hin – eikä sitä kannata ainakaan palkan- saajan haluta.
Unioni on säilyttänyt kykynsä solmia työehtosopimuksia.
Kirjoitat nyt AKt:n historian neljättä osaa (vuodet 1990 – 2010). Kuinka paljon merenkulun ja kumipyöräliiken- teen edunvalvonta ja ammattiliitot poikkeavat toisistaan? Pidätkö yhteistä kuljetusliittoa hyvänä ajatuksena? Vällärin mahtivuosina Unioni kykeni jään- murtajien miehistöjen ansiosta tehokkaa- seen painostukseen omin avuin. Muuten merimiesten työtaisteluvoima on aina vii- me kädessä perustunut ahtaajien tukeen. Nähtävästi tällainen yhteistyö onnistuu, vaikka nämä ammattiryhmät eivät kuulu samaan liittoon. Suurliittojen kokoaminen on monimutkaista puuhaa, eikä ainoas- taan Suomessa. Historiantutkijana tyydyn toteamaan, että tällainen hanke ei aina ole johtanut toiminnan tehostumiseen.
Jos Unionin historiasta kirjoitetaan vuodesta 2000 eteenpäin ulottuva jatko-osa, uskotko, että sen teemat painottuivat eri lailla kuin Riistorauhas-
sa? Mitä asioita jatko-osassa ainakin pitää valottaa?
Hakematta tulee mieleeni sellainen otsikko kuin ”Turvallisuuden takeita puolustamas- sa – Suomalaisten laivatyöntekijöiden am- mattiyhdistystoimintaa globaalistumisen aikakaudella”. Keskityin ”Riistorauhassa” ja eritoten väikkärissäni Unionin menestyk- siin. Jos kirjoittaisin niille jatkoa, kiinnittäi- sin eittämättä päähuomion 1980-luvulta lähtien jatkuneisiin haasteisiin.
Onko suomalaisilla merimiehillä ja suomalaisella merimiesten ammattilii- tolla ylipäätään tulevaisuutta? Kauppamerenkulku ei kuulu niin sanottui- hin auringonlaskun aloihin. Suomalaisilla merimiehillä on tulevaisuutta, jos heidän työvoimansa jatkuvasti kiinnostaa varusta- moja esimerkiksi erinomaisen laatunsa vuoksi. Suomalaiset merimiehet halunne- vat vastakin kuulua suomalaiseen ammat- tiliittoon, jos se tarjoaa heille ajantasaisia edunvalvontapalveluja.
Unionin vaiheita
kansien välissä
Unionin historia
Timo Soukola. Riistorauhaa rikkomas- sa. Suomen Merimies-Unionin ja sen edeltäjien vaiheita 1905–2000.
Otava. 2003. 574 s. Teosta voi tiedustella Unionin toimistosta.
Väitös Unionista
Timo Soukolan väitöskirja Järjestö jäänmurtajana: Suomen merimiesuni- oni työmarkkinaosapuolena ja suoma- laisten laivatyöntekijöiden turvallisuuden vankentajana 1944–1980. Helsingin yliopisto. Humanistinen tiedekunta 2007.
wälläri vai Välläri?
Timo Soukola kirjoittaa Niilo Wällä- rin sukunimen muodossa Välläri. Soukolan mukaan Niilo Välläri ei kos- kaan esittänyt perustelua sille, että hän keski-ikäisenä rupesi kirjoitta- maan nimensä alkuun kaksoisveen. Historiantutkijana Soukola haluaa pitää kiinni nimen alkuperäisestä muodosta. Merimies-Unioni käyttää Wällärin itsensä omaksumaa kirjoi- tusasua.
2016 • 4 // MS 15