Page 42 - Työpoliittinen aikakauskirja

Artikkeleita
Työpoliittinen aikakauskirja 1/2017
yhtä pitkää ja vahvaa osapuolten välistä kaksi- kantaista työelämän kehittämisyhteistyön histo- riaa kuin Norjassa ja Tanskassa. Suomessa valtio- vallalla on ollut työmarkkinaosapuolten rinnalla Norjaa ja Tanskaa selvästi painavampi rooli työ- elämän kehittämisessä. Työmarkkinaosapuolten välinen suora vuoropuhelu luo parhaat edelly- tykset työelämän pitkäjänteiselle kehittämiselle hallitusten poliittisten voimasuhteiden vaihte- luista riippumatta. Suomessa 2010-luvulla käyn- nistyneet työmarkkinaosapuolten yhteiset toi- mialakohtaiset kehittämisohjelmat ovat olleet tässä suhteessa tärkeä päänavaus ja tuoneet Suomea näin lähemmäksi Norjaa ja Tanskaa.
Pitkäjänteinen tutkimuspolitiikka. Saksa on Euroopassa paras esimerkki valtiovallan pitkä- jänteisestä sitoutumisesta työelämän tutkimuk- seen ja kehittämiseen. Toimintaa ovat ohjan- neet monivuotiset ohjelmalliset kokonaisuudet, joiden painopisteet ovat vaihdelleet poliittisten ja työmarkkinapoliittisten trendien ja voima- suhteiden mukaisesti. Painopisteiden pitkän aikavälin muutosta voi yksinkertaistaen kuvata siirtymisenä suhteellisen yksinkertaisista ongelmanasetteluista monimutkaisempiin ( ja systeemisiin), jälkikäteisinterventioista enna- koiviin interventioihin sekä työelämän laatua ja demokratisointia koskevista painotuksista innovaatiovalmiuksia ja kilpailukykyä koske- viin painotuksiin (esim. Oehlke 2013). Monista kansallisista työelämän kehittämisohjelmistaan ja 2010-luvun kansallisesta työelämän kehittä- misstrategiastaan huolimatta Suomesta on puut- tunut Saksan kaltainen työelämän tutkimusta ja kehittämistä ohjaava kokonaisvaltainen ja useita politiikka-alueita samanaikaisesti leikkaava vii- tekehys.
Valtavirtaistamisen strateginen painottami- nen. Eurooppalaisten työelämän kehittämisstra- tegioiden ja -ohjelmien suurin heikkous on ollut niiden puutteellinen kyky valtavirtaistaa tutki- muksen ja kehittämisen avulla luotuja konsep- teja, menetelmiä, malleja, työvälineitä ja käy- täntöjä sekä saada näiden avulla aikaan kumu- latiivisia innovaatioita suuremmassa joukossa
työorganisaatioita. Tämä on heikentänyt työ- elämän kehittämistoimien yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja legitimiteettiä niin poliittis- ten päätöksentekijöiden kuin suuren yleisön keskuudessa sekä vaikeuttanut ohjelmallisen kehittämisen laajempaa leviämistä Euroopassa. Monista erilaisista kokeiluista huolimatta ongel- maan ei ole löydetty kovin toimivia ratkaisuja sen enempää Suomessa kuin muissa Euroopan maissa (Alasoini ym. tulossa). Nykyisistä ohjel- mista kiinnostavimpia ja kunnianhimoisimpia ovat tässä mielessä Flaamin ja Skotlannin ohjel- mat, joissa kummassakin valtavirtaistamispyrki- mys on selvästi sisään rakennettuna. Molempien alueiden kokemusten seuranta on jatkossa tär- keää myös Suomen kannalta.
Artikkeli keskittyi ainoastaan eurooppalai- siin työelämän kehittämisstrategioihin ja -ohjel- miin. Euroopan ulkopuolella on vastaavan- tyyppisiä ohjelmia toteutettu myös esimerkiksi Australiassa, Etelä-Koreassa ja Singaporessa. Kahden edellä mainitun Itä-Aasian maan kokemukset tarjoavat hyvän esimerkin myös Suomelle siitä, kuinka työelämän kehittämisen strategia voidaan integroida kiinteäksi osaksi laajempaa koko talouden uudistamisstrategiaa (Alasoini 2009a). Etelä-Koreassa työelämän ohjelmallinen kehittäminen kuitenkin katkesi vuoden 2008 jälkeiseen talouskriisiin kuten Irlannissa. Singaporessa sen sijaan työelämän kehittäminen on integroitunut osaksi maan hal- lituksen vuonna 2015 käynnistämää kunnian- himoista SkillsFuture-viitekehystä, jonka tar- koituksena on luoda maahan vahva elinikäisen oppimisen kulttuuri.
42