Page 9 - Työpoliittinen aikakauskirja 3 2017
P. 9

Työpoliittinen aikakauskirja 3/2017 Pääkirjoitus
Mennyttä, olevaa ja tulevaa työelämästä
Päivi Järviniemi1
Tänä vuonna muistellaan menneitä, koska Suomi ja Työpoliittinen Aikakauskirja täyt- tävät pyöreitä vuosia. Aikakauskirjan edellisen
työelämäteemanumeron julkaisemisestakin on kulunut jo yli kolme vuotta. Työelämään vai- kuttavat megatrendit ovat vuoteen 2014 verrat- tuna entiset: talouden globalisaatio, teknologiset innovaatiot, ilmaston muutos ja väestöraken- teen muutokset. Myös työelämän kehittämisen haasteissa ja tavoitteissa voi nähdä pysyvyyttä. Työvoimavarojen riittävyydestä tulee huoleh- tia työuria pidentämällä sekä korkeampaa tuot- tavuutta tavoitella innovatiivisuuden ja hyvän työelämän laadun avulla. Yhteiskunnan moni- arvoisuus ja yhdenvertaisuus takaavat riittävän väestö- ja osaamispohjan myös tulevaisuudessa. Minkään alojen lahjakkuusreservejä ei ole liikaa hukattavaksi.
Oikeaan osunut ennustaminen, ennakointi ja muiden edellä kulkeminen koituu kansakunnan ja kansalaisten pelastukseksi. Onneksi työelä- män tulevaisuuden ennustajat eivät ole, kuten
meteorologit jotka ovat kuluneena kesänä jou- tuneet pyytämään anteeksi yleisöltään. Vai onko tulevan työelämän analysointi juuri helpompaa?
Tietoa päätöksenteon tueksi on tuotettu runsaasti ja sen hyödyntämisen keinot puhut- tavat entiseen tapaan. Tutkijoiden roolia ja hei- hin kohdistuvia odotuksia tässä asiassa ei voi väheksyä. Tapa, jolla tutkimustuloksia – niin ennusteita, kuin menneen ja olevan analyyse- jakin – tuodaan esiin julkisuudessa ja päätök- sentekijöille on ratkaisevaa tiedon hyödyn- tämisen kannalta. Tulosten raportoinnin on oltava kielellisesti ymmärrettävää, sujuvaa ja ytimekästä. Esiintymistaito ja tilannetaju ovat myös tutkijoille välttämättömiä. Edelleen on kysyttävä, pitäisikö olemassa olevaa tietoa koota ja esittää myös uudella tavalla? Vastaus on, että pitäisi. Lisäksi päätöksenteossa huo- mioon otettavan tiedon tulisi olla monipuo- lista ja eri tutkimusaloja edustavaa. Siten myös päätökset voivat olla kestävällä pohjalla.
1 Päivi Järviniemi, VTL, työmarkkinaneuvos, työ- ja elinkeinoministeriö
9


































































































   7   8   9   10   11