Page 62 - 4 2018
P. 62

Katsauksia ja keskusteluja Työpoliittinen aikakauskirja 4/2018
 Globaalia keskustelua työn tulevaisuudesta –
ajankohtaiskatsaus ILOsta1
Antti Närhinen2
Helsingin Sanomien tulevaisuuskirjeen- vaihtaja Heikki Aittokoski kirjoitti syk- syllä 2018 julkaistussa artikkelissaan, että ”eri-
arvoisuus on paitsi inhimillisesti sietämätöntä myös maailman kehityksen kannalta huolestut- tavaa”. Kansainvälinen työjärjestö ILO on jaka- nut Aittokosken huolen kohta jo sata vuotta. ILOn perussäännön mukaan maailmanlaajui- nen kestävä rauha voi perustua vain sosiaali- seen oikeudenmukaisuuteen. Työllä on keskei- nen rooli sosiaalisen oikeudenmukaisuuden saavuttamisessa ja ihmisen perustarpeiden tyydyttämisessä.
Tässä katsauksessa kerron kansainvälisen työjärjestö ILOn satavuotisjuhlavuoden 2019 pääteeman työn tulevaisuuden ympärillä käy- tävästä keskustelusta, pääosin ILOn viimeai- kaisiin, asiaan liittyviin tutkimuksiin ja selvi-
tyksiin pohjautuen. (päälähteet ILO 2015a ja ILO 2017c.)
Työn tulevaisuuskeskustelu ILOssa
Globaalin yhteiskunnallisen muutoksen joh- dosta työn roolia ja yksilöiden työkokemuksia yhteiskunnassa olisi ILOn mukaan arvioitava uudelleen. ILOn yksi vahvuus työn tulevai- suuskeskusteluissa on globaalin ulottuvuuden esille tuominen ja ylläpitäminen – ei ainoastaan taloudelliselta, vaan erityisesti sosiaaliselta kan- nalta. Toisaalta ILOn osittainen näkymättömyys Suomessa eri politiikka- ja tiedejulkaisussa esi- merkiksi verrattuna OECD:n julkaisuihin voi osin johtua juuri tästä painotuksesta.
ILOn työkenttä käsittää maailman noin 3 mil- jardin vahvuisen työvoiman moninaisine tilan- teineen ja olosuhteineen. ILOn toiminnan kes-
 1 Kiitos kommenteista ja oikoluvusta kollegoille, erityisesti korkeakouluharjoittelija Sade Mäntylälle
2 Antti Närhinen, FM, erityisasiantuntija, ILO-asiat, ulkoasiainministeriö, Geneven edustusto
62





















































































   60   61   62   63   64