Page 17 - Merimies 1 2016
P. 17

Uusin ITF-tarkastaja Heikki Karla:
Hienoa päästä
vaikuttamaan
merimiesten oloihin
– Ei, ITF ei tarkoita kansainvälistä tennisliittoa, vaikka Google sen ensimmäiseksi tarjoaakin, ITF-tarkastaja Heikki Karla vitsailee. Karla on työskennyt runsaan vuoden Merimies-Unionin toimistolla ITF-tarkastajan vakanssilla. Ei ole ihme, että hänen tehtävänimikkeensä kuulostaa vieraalta. Kollegoita on Suomessa vain kolme.
Heikki Karla on toiminut ITF-tarkastajana runsaan vuoden. Työsarkaa riittää.
TEKSTI Katariina Kivistö Kuva christian roos
U nionin ja Karlan yhteydessä ITF tar- koittaa Kansainvälistä kuljetustyön- tekijöiden liittoa. Liitto ajaa kuljetus-
työntekijöiden etua maailmanlaajuisesti. Merenkulkijoiden etuja ITF-tarkastajisto valvoo muun muassa varmistamalla, että lai- voilla työehtosopimukset, palkanmaksu ja työolot ovat kunnossa.
Tarkastukset kohdistuvat etupäässä Suomeen tuleviin mukavuuslippulaivoihin.
merille 16-vuotiaana
Mutta miten nuori helsinkiläismies on pää- tynyt ITF-tarkastajaksi?
Karlalle on ehtinyt kertyä merenkulusta melkoisesti työkokemusta. Ja hänellä on kaksi alan tutkintoa: korjaajan tutkinto Kotkan merimiesammattikoulusta ja meri- kapteenin tutkinto Turun ammattikorkea- koulusta Noviasta. Päälle päätteeksi hän on opiskellut yliopistossa matematiikkaa ja tietojenkäsittelyä.
Meriuransa Karla (34) aloitti jo 16-vuoti- aana. Hän ei osaa pukea sanoiksi, mikä me- rille vei. Sukurasitus ei ainakaan ole selitys.
aluksi Karla seilasi kansimiehistötehtä- vissä lähinnä Suomen lipun alla kulkeneis- sa laivoissa. vähitellen kypsyi ajatus lukea päällystön paperit. Opintojen ohella hän oli Neste Oil Shippingin palveluksessa perä- miehenä.
viimeisimmäksi laivatyöpaikaksi jäi säi- liöalus Mastera. Siellä Karla hoiti kaksi
vuotta vakituista vakanssia ennen kuin irti- sanoutui ja päätti keskittyä hetkeksi harras- tukseensa. Meri vaihtui vuoreksi: Karla reissasi jonkin aikaa kalliokiipeilyn perässä.
laivatarkastukset pitävät reissun päällä
Kesällä 2014 Heikki Karlan silmiin sattui työpaikkailmoitus, jossa Merimies-unioni haki ITF-tarkastajaa. Parikymmentä vuotta ITF-tehtäviä hoitanut simo nurmi oli jää- mässä eläkkeelle.
Karla lähetti hakemuksen, koska häntä kiinnosti päästä vaikuttamaan merenkulkijoi- den oloihin. Hän pääsi työhaastatteluun ja sai paikan. Työ alkoi marraskuun alussa 2014.
– Pidän tärkeänä, että merenkulkijoiden hyväksikäyttö estetään. Mitä helpommaksi mukavuuslippujen käyttö käy, sitä enemmän Suomen lipun alla olevan kauppalaivaston tulevaisuus vaarantuu ja suomalaisten meri- miesten työpaikat vähenevät, Karla sanoo.
Reilussa vuodessa tuoreelle ITF-tarkas- tajalle on tullut selväksi, että työsarkaa riit- tää. Mukavuuslippulaivojen käynnit Suo- messa eivät näytä vähenevän eivätkä työolot niillä tunnu tulevan kuntoon.
– Se vaihtelee, minkä lipun alla laivat kulkevat. välillä jokin lippu on suositumpi kuin toinen.
Yli puolet ITF-tarkastajan työajasta kuluu reissun päällä. Laivojen tarkastuksis- ta Karlan mieleen ovat jääneet parhaiten onnistumisen kokemukset.
– Mielellään muistaa tilanteet, joissa miehistölle on saatu hoidettua varustamon maksamatta jättämät palkat ja muut sille kuuluvat edut.
Karla arvelee, että tarkastajan hommat jatkuvat samojen työsuhde- ja työolo-on- gelmien kimpussa tästä eteenpäinkin.
– Mutta jokainen tapaus on omanlaisensa. Se tuo vaihtelua työhön.
ITF
• Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden
liitto (International Transport Workers’
Federation)
• noin 700:n eri maissa toimivien am-
mattiliittojen yhteenliittymä
• edustaa yli 4,5 miljoonaa kuljetusalan
työntekijää
• ajaa työntekijöiden etua kansainvälisillä
foorumeilla
• kampanjoi työntekijöiden järjestäyty-
misen puolesta ja organisoi solidaari-
suustoimia
• avustaa vaikeuksiin joutuneita kulje-
tusalan työntekijöitä
• merenkulun jaosto tukee jäsenliittoja
merenkulkijoiden työehtojen paranta-
miseksi
• noin 150 ITF-tarkastajaa tarkastaa ym-
päri maailmaa laivojen työehtoja ja
-oloja
• Suomen ITF-toiminnan koordinaattori
on Kenneth bengts
• päätoimipaikka Lontoossa
2016 • 1 // MS 17


































































































   15   16   17   18   19