Page 25 - Merimies 3 2016

aimo myräkkä
Hae jakoavaimen
iskunvaimentaja
Aimo se ehti ollA merillä neljännesvuosisadan. Kun Aimo nuorena ja vihreänä meni laivaan, tuntui jännittävältä. Vanhat seilaajat puhuivat merimiesslangia, josta Aimo ei ymmärtänyt mitään.
Laivaa töijattiin. lekotettiin, oli styyrpuuria ja paapuria. Nuoria koneharjoittelijoita joskus kevyesti kiusattiin. Siitä tuo otsikkokin. Nuori merenkulkija laitettiin hakemaan työkalua tai koneen osaa, jota ei ollut olemassakaan. Aikansa etsittyään nuorukainen tiesi, että häntä oli hieman juksattu, mutta ei siitä pitänyt pahastua. Myöhemmin näistä harjoittelijoista tuli konemiehiä, moottorimie- hiä tai jopa päälliköitä. Silloin saivat uudet tulokkaat vuorollaan hakea meisselimuuntajaa. Ei se pahansuopaista ollut; se kuului osana elämään.
Kun Aimo liittyi Suomen kauppalaivastoon, ensimmäiset vii- kot menivät totuttelussa. Hytti oli pieni, mutta kaikki välttämätön siellä oli. Suihku tosin oli niin pieni, että piti pestä ensin selkä ja sitten etupuoli. Alipainevessanpytty säikäytti Aimon aluksi pahan kerran.
Kun syysmyrsKyt heiluttelivAt alusta, Aimo ajatteli teh- neensä vikavalinnan. Tässä kokeneemmat merimiehet tulivat ystä- vällisesti apuun. Eivät pilkanneet, vaan neuvoivat kikkoja, joilla saattoi voittaa meritaudin. Piti antaa mennä kepeästi aaltojen tah- dissa ja katsoa horisonttiin. Eräs neuvo oli niin hyvä, että sillä Aimo pärjäsi jopa huimissa Atlantin myrskyissä. Se oli tumma limppu, jota piti syödä niin paljon, että vatsaan tuli kunnon möykky hapanta leipää. Miksi se tepsi, sitä ei Aimo tiedä vieläkään.
Vähitellen herra Myräkkä tottui laivan rytmiin ja aikatauluun. Kurinalaisuutta siihen kylläkin tarvittiin. Sen oppi, että kaiken täy- tyy sujua aina kohdalleen. Huolimattomuus tai varomattomuus kostautuivat aina. Piti muistaa, että miehistön tai matkustajien henki saattoi riippua siitä, että työt tehtiin oikein ja kohdalleen.
Pientä hierArKiAAKin oli, varsinkin messissä. Aimo oli töissä Mariehamn-aluksessa. Niinpä ruokailussa oli eri puoli matruu- seille ja ”tavallisille” merimiehille. Kapteeni, joka oli silloin juma- lasta seuraava, istui omalla puolellaan, jonne pääsivät försti ja muutamat muut, joilla oli kultaa hihoissa. Oli pakko opetella tois- ta kotimaista, muuten ei pärjännyt. Päällystön puolelta henki hil- jainen esimiestunnelma, mutta miehistön puolella nuorille meri- miehille kerrottiin tarinoita ankarista myrskyistä ja sattumuksista kaukomailla. Nuoret kuuntelivat silmät pyöreinä. Yleensä ottaen tulokkaat olivat tottelevaisia ja hiljaisia – ainakin aluksi. Kun koke- musta karttui ja uusia nuoria tuli laivalle, jutut alkoivat elää uutta elämää.
merellä ei yKsinKertAisesti voi olla ottamatta huomioon toi- sia. Usein joutui jakamaan hytin toisen kanssa, monesti keittiöhen- kilökuntaan kuuluvan tai tarjoilijan, joskus konemiehenkin kanssa. On hankala olla ja elää, kun toinen valvoo lukien tai musiikkia kuun- nellen ja toinen haluaisi uinua. Toinen kuorsaa, toinen viheltää. Sii- nä on sopeutumista. Kaikki eivät tähän pysty ja meriura jää lyhyeksi. Joskus aikoinaan otettiinkin oikein olan takaa, mutta nykyinen me- rimies ei enää viinan kanssa läträä – ei ainakaan pitkään.
Nuoria vetää merille sama perusasia, jota Aimokin näin jälkikä- teen arvostaa. Vaikka törnit ovat usein pitkiä, vapaavuorot antavat mahdollisuuden harrastaa. Merillä ollaan töissä ja siellä olet. Jos- kus tuntui, että ainoa ero vankilaan oli se, että hytin haltijalla oli oma avain. Kauas ei kuitenkaan päässyt, laiva oli koti.
Mutta onhan laiva muutakin kuin olemista. Esimerkiksi risteilyaluk- sen miehistö saa nähdä valtavan määrän satamia ja maita. Jos tätä arvostaa, merenkulkija saa itselleen paljon. Hii-O- Hoi! sanoo Aimo.
Nykyään maissa työelämä on kovaa. Välillä uhkaa stressi, toisi- naan potkut. On laivallakin joskus rankkaa, mutta silti: kun sinne kotiutuu, se on hieno paikka tehdä töitä.
2016 • 3 // MS 25