Page 27 - Merimies 3 2016
P. 27

Kunniakas kilpailuhistoria
– Vanhoina hyvinä aikoina käytiin heti sata- massa kysymässä muilta laivoilta, olisiko pingisporukkaa. Näin muistelee merimies- pingiksen MM-voittaja seppo turunen.
Turusen (66) toimipaikka oli Apu. Siellä Merenkulkulaitoksen johtaja luovutti hä- nelle voittopokaalin vuonna 1990.
Jäänmurtaja Avun Jukka Siironen ja Seppo Turunen ottivat pöytätenniksen tosissaan. Välillä pelaamaan pääsy ohitti ateriat. Tuloksena oli merenkulkijoiden MM-sarjan kultaa vuonna 1990.
– Pelasimme laivoilla, Kisahallin salissa Helsingissä ja Mepan kuntosalilla. Yhteen aikaan olimme niin koukussa pelaamiseen, että Apulla saattoivat jäädä ruokailutkin vä- liin, kun piti ensimmäisenä ennättää pin- gispöydän ääreen.
Vuonna 1989 laivojen pingiksen MM-sar- jaa pelasi kahdeksan suomalaisjoukkuetta. Voiton vei Viking Sally, pelaajina Juhani lut- tunen ja Kaj Guseff. Jm. Apu saavutti sijan kuusi, pelaajina Jukka siironen ja Seppo Tu- runen.
– Viking Sally oli voittanut viisi vuotta putkeen. Meidän voittomme seuraavana vuonna oli urani paras kokemus, Turunen kertoo.
Viking Sallyllä oli peräti viisi joukkuetta. Apu-jäänmurtajan työntekijät pelasivat hei- tä vastaan Tukholman-matkan aikana, ja varustamollakin oli myönteinen kanta pingisurheiluun. Kaikkiaan merimiesten MM-mittelöissä pelasi 60 joukkuetta, jois- sa oli edustettuna 41 kansallisuutta. Suo- men tulosten laskennan hoiti Merimiespal- velutoimisto.
Seppo Turusen mukaan pöytätennis so- pii merimiehelle tilan ja palkitsevuuden vuoksi. Kun peli-ilo alkaa vallata, on jo mu- kavasti koukussa.
Suomen ykköspelaaja Benedek ”Pentti” Olah edustaa TUL-seura Seinäjoen Sisua.
merimies-lehti kyseli merenkulkijan työ- päivän kuulumisia. puhelimen päähän osui anne nuutinen, talousapulainen Finnlinesin m/s Finnstarilta.
Finnstar oli kesäkuisena aamuna kään- tymässä Helsingissä. Alus tuli aamulla Travemündestä ja suuntasi illansuussa taas kohti Saksaa.
Viimeisin matka oli Annelle sikäli rankka, että hän oli messivuorossa.
– Messissä suihkitaan sinne tänne. Pidän enemmän buffasta. Siellä on sel- vä homma: hoidan lämmintä linjaa, An- ne kertoo.
Messivuoroon pitää herätä aikaisin. Väsymys painaa senkin vuoksi, että va- paajaksolla unirytmi meni sekaisin.
Poikkeuksellista reissussa oli se, että mukana oli paljon ulkopuolisia työmie- hiä, sillä aluksessa tehdään remonttia.
Messivuorossa suihkitaan sinne tänne.
Työporukkaa Anne kehuu mukavaksi, yhteispeli sujui.
– Joskus tietysti tulee kränää. Eniten siitä, että tyylit eroavat. Itse olen tarkka, ja kovin suurpiirteisten työkavereiden kavereiden kanssa työskentely stressaa. Yritän kyllä antaa itselleni armoa, etten olisi liian vaativa.
Vuosaaren satamassa oloon Anne yrittää mahduttaa lenkillä käynnin.
– Rakastan kesää. Auringonpaiste pi- ristää, silloinkin kun sitä voi ihailla vain ikkunan läpi.
Jos vapaata aikaa jää, Anne lukee kir- joja – eikä ihan kevyitä, vaan esimerkiksi juutalaisvainoja käsitteleviä.
Anne aloittaa kolmen viikon vapaat 17. kesäkuuta. Toiveissa on pääsy luonnon helmaan. –KK
yhteys alukseen
Pentti pelaa Suomea maailmankartalle
Pöytätennis kuuluu mailapelien suuriin yksilölajeihin. Suomessakin sen harras- tus on notkahduksen jälkeen elpymäs- sä, joskin takavuosien kulta-aikoihin on vielä matkaa. Pikkupallon lentoa jarrut- tavat koventunut kilpailu vapaa-ajasta ja kansainvälisen menestyksen puute. Pöy- tätenniksestä on toistaiseksi uupunut ison tenniksen jarkkonieminen. Lajia voisi nostaa Benedek ”pentti” olah (24), jos kaikki Rio de Janeiron kesä- olympialaisia varten kaavailtu onnistuu. Jo nyt Pentti on maailman ranking-listal- la ylempänä kuin kukaan suomalainen koskaan, sijalla 74.
2016 • 3 // MS 27


































































































   25   26   27   28   29