Page 17 - MS_5_2018
P. 17

                                 Pekka Puusti kannattaa tuulivoimaa. Hän on valmis ottamaan myllyn vaikka omalle pihalleen.
Arctia Karhu Oy:n kansimiehet Pekka Puusti ja Ilmari Tausta laskeutuvat satamajäänmurtaja ja -hinaaja Jääsalon kannelta lai-
van kyljessä odottavaan Siemensin rib-ve- neeseen ja lähtevät hakemaan jonkin mat- kan päässä laiturilla seisovia latvialaisia asentajia kyytiinsä.
Siemensin asentajat viedään Kemin Ajoksen satamasta muutamassa minuutis- sa läheiselle aallonmurtajalle, jossa heitä odottaa työmaa, taivaan sineen kurottavan tuulivoimalan huolto ja kunnostus. Mylly on yksi kaikkiaan kolmestatoista tuulivoi- malasta, joita on viime vuosina asennettu mantereelle ja aallonmurtajalle sekä niitä varten rakennetuille keinosaarille.
”Aloimme kuljettaa asentajia viime kesä- nä eli tämä on aika uusi erikoisuus töis- sämme”, Puusti ja Tausta kertovat.
Vuosina 2006–2008 rakennettu Kemin tuulivoimapuisto otettiin käyttöön 2009. Innopowerin omistuksessa ollut puisto myytiin ruotsalaiselle huonekalukonserni Ikealle 2016. Vanhat kymmenen voimalaa vaihdettiin uusiin, minkä lisäksi rakennet- tiin vielä kolme uutta myllyä. Ikea ilmoitti syyksi tuulivoimaan sijoittamiselle, että se haluaa omalta osaltaan kantaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Tämä sopii hyvin myös Siemensin asen- tajia kuljettaville Puustille ja Taustalle. Haastatteluhetkellä lokakuun puolivälissä oli tuoreessa muistissa aiemmin alkukuus- sa julkaistu YK:n alaisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti, jossa maailman valtioita kehotettiin välittömästi ryhtymään toimiin, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin ra- jattua 1,5 asteeseen.
Tämä vaatisi raportin mukaan esimerkik- si uusiutuvan sähkön, kuten tuulivoiman,
osuuden nostamista sähköntuotannossa maailmanlaajuisesti yli 80 prosenttiin. Puusti ymmärtää vaatimuksen täysin.
”Voisin ottaa tuulimyllyn pihalleni”
”Kannatan tuulimyllyjä”, Puusti ilmoittaa vakaasti ja lisää, että hän ei ole hiilenkäytön lisäämistä ajavan ja ilmastonmuutoksen torjuvan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa samaa mieltä.
”En tässä asiassa, enkä muissakaan asioissa. Voisin vaikka ottaa tuulimyllyn omalle pihallenikin ennemmin kuin miniy- dinvoimalan”, hän lisää.
Pekka Puusti kulkee töihin Ajoksen sata- maan Oulun ja Kemin puolivälissä sijaitse- vasta Iin Olhavasta, missä hänellä on van- ha hirsimökki. Olhavassa on myös Suomen suurin tuulivoimapuisto.
Lähin tuulimylly seisoo Puustin mökistä noin kilometrin päässä. Siitä ei ole ollut häiriöksi, lepakot eivät ole räjähdelleet, ei- vätkä kuuluisat infra-aallotkaan ole elämää haitanneet. Puusti sanoo tottuneensa tuu- livoiman olemassaoloon.
”Matalapaineella saattaa kuulua sellai- nen humahdus, kun tuulimyllyn lapa pyö- rähtää akselinsa ympäri”, Puusti selvittää.
”Vanhat merimiehet opettivat”
Pekka Puusti on työskennellyt Ajoksessa Arctia Karhun palkkalistoilla Jääsalolla ja
Ilmari Taustan suvussa riittää merimiesperinteitä. ”Pappani ja kaksi setääni olivat merimiehiä. Serkkuni on myös merimies”, hän kertoo.
satamajäänmurtaja Ahtolla neljä vuotta. Kolmena aikaisempana talvena Puusti teki samoja töitä Oulun satamassa. Työt siellä loppuivat, kun työnantajan sopimukset sa- taman kanssa päättyivät.
Ennen meren äärelle päätymistään Puusti teki kaikenlaisia ”hanttihommia”, joihin kuului muun muassa muutaman vuoden pesti betoni-injektioita tekevässä yrityksessä.
        2018 • 5 // MS 17














































































   15   16   17   18   19