Page 23 - Suomalaisen johtamisen_tila ja tulevaisuus
P. 23

 Pohjoismainen erityislaatuisuus?
Kuinka ainutlaatuisia ovat suomalaisen johtamisen ominaispiirteet? Suomi niputetaan arvoja, yhteiskuntajärjestelmiä ja työelämämalleja koskevissa kansainvälisissä vertailuissa tyypillisesti yhteen muiden Pohjoismaiden kanssa. Pohjoismaat näyttäytyvät moniin muihin maihin verrattuina varsin erityislaatuisina, mutta keskenään varsin samankaltaisina.
Tämä havainto nousee esiin myös johtamistyylejä koskevissa kansainvälisissä vertailututkimuksissa. Tutkimukset ovat perinteisesti vahvistaneet käsitystä erityislaatuisesta pohjoismaisesta tyylistä johtaa. Pohjoismaisen johtamistyylin useimmin mainittuja piirteitä ovat mm. matalat hierarkiat, avoimuus, tiimimäisyys, tasa-arvoisuus, konsensushakuisuus ja toiminnallisuus. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa kuitenkin katsottiin, että Skandinavian maat ovat vielä jossain määrin täysverisempiä esimerkkejä tämänkaltaisesta johtamistyylistä kuin Suomi. Suomalaista johtamistyyliä pidettiin tutkimuksissa erityisesti muita Pohjoismaita hierarkkisempana.
Suomalaisen johtamisen tila ja tulevaisuus 23































































































   21   22   23   24   25