Page 19 - Työpoliittinen aikakauskirja 3 2017

Työpoliittinen aikakauskirja 3/2017
Artikkeleita
Tulopolitiikan pitkät jäähyväiset
Tulopolitiikan loppu tapahtui Suomessa hitaasti ja vähitellen. Naapurimaahan Ruotsiin verrat- tuna tulopolitiikka jatkui Suomessa yli kaksi vuosikymmentä pidempään. Siksi on syytä poh- tia, miksi muutos tapahtui näin verkkaisesti, vaikka STK:ssa tulopolitiikan arvostelu alkoi jo 1980-luvulla. (Mansner 2005; Bergholm 2011a.)
Työnantajien sitoutumista tulopolitiikkaan on selitetty yhteiskuntarauhan ostamisella, kun vallankumouksen ja Neuvostoliiton pelko olivat suuria 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Toinen näkökulma on se, että Suomen työnantajajärjestöjen pienet pääomat ja niukka käskyvalta suhteessa jäsenyrityksiin estivät vahvan työnantajasolidaarisuuden synnyn. Ruotsin työmarkkinoiden vetäessä 1970-luvun alussa Suomeen syntyi niin paikallisten työ- taisteluiden kuin liittolakkojen osalta perinne, jossa lakolla uhkaaminen tai työtaisteluun ryh- tyminen useimmiten kannatti. (Mansner 1990; Bergholm 2012 ja 2017.)
Työnantajanäkökulmasta tulopolitiikan tär- kein tavoite oli palkkakustannusten hillintä. Tulokset olivat heikot 1970-luvulla ja ajoittain 1980-luvulla. Yksityisen sektorin työnantajat olivat tästä paljolti itse vastuussa, sillä paikal- lisesti neuvotellut palkkaliukumat muodosti- vat teollisuudessa 20–40 prosenttia toteutu- neista palkankorotuksista vuosina 1969–1977 (Tulopoliittiset ratkaisut vuodesta 1968). Raju rakennemuutos, Ruotsin korkea työvoiman kysyntä, Suomen ajoittainen työvoimapula sekä alakohtainen ja ammattikohtainen palkkakehi- tyksen epätahtisuus vauhdittivat palkkavaati- muksia. Korkeasta hinta- ja palkkain aatiosta, devalvaatioista ja työmarkkinaepävakaudesta huolimatta yritysten voitot, palkansaajien reaa- liansiot, työllisyys ja talous kehittyivät 1970- ja 1980-luvuilla keskimäärin ripeästi, mutta hyvin epävakaasti.
Palkkapoliittinen jännite siirtyi 1980-luvulla yhä enemmän kotimarkkinoiden palvelualojen ja vientiteollisuuden väliseksi. Julkisen sek- torin koulutettujen ammattiliitot ajoivat vuo-
sina 1983-1986 menestyksellisesti työtaisteluin tasokorotuksia jäsentensä palkkoihin. Näin työnantajakeskusjärjestöjen ja ammattiyhdis- tysliikkeen sisäiset ja niiden väliset jännitteet kasvoivat. Selkeimmin tämä näkyi ns. toimihen- kilö-tupossa, jonka STK ja LTK tekivät Akavan ja Toimihenkilöjärjestö TVK:n, Akavan ja STTK:n kanssa vuonna 1986. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) painostustoimet johtivat siihen, että STK taipui uuteen keskitettyyn rat- kaisuun SAK:n kanssa. LTK ei enää toista kes- kitettyä ratkaisua suostunut samana vuonna tekemään, mutta sen aloilla työehtosopimuk- set SAK:n jäsenliittojen kanssa syntyivät STK- SAK sopimuksen pohjalta. (Pietiäinen 1995; Bergholm 2000; Mattila 2005; Mansner 2005.)
STK linjasi työehtosopimuspolitiikkaa vuonna 1982 ja sosiaalipolitiikkaa vuonna 1984 niin, että se tulkittiin ammattiyhdistysliikkeessä selvänä käänteenä. Nämä linjaukset eivät muut- tuneet käytännöksi vielä 1980-luvun noususuh- danteessa, mutta loivat aatteellisen pohjan niille linjauksille, jotka STK teki vuonna 1991 laman oloissa. (Kahri 2001, 309-322; Mansner 2005, 117-123, 406-412, 448-452)
Työnantajaleiri oli ryhmittynyt kolmeen keskusjärjestöön vuonna 1990, mikä osaltaan esti yhtenäisen toiminnan STK:n työmarkki- napoliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Työnantajapuoli kokosi rivinsä kahdella järjes- töfuusiolla. Teollisuus ja Työnantajat (TT) aloitti toimintansa vuoden 1993 alussa. Olennaisempi oli tämän lyhytikäiseksi jääneen organisaation ja Palvelutyönantajien yhdistyminen vuoden 2005 alussa Elinkeinoelämän keskusliitoksi (EK).
Uuden keskusjärjestön hegemonia oli alusta alkaen Teknologiateollisuus ry:llä. Sen työ- markkinayksikön johtaja Risto Alanko oli pit- kään ajanut yrityskohtaista työehtojen mää- rittelyä. Tämä tuli nyt EK:n linjaksi. EK oli val- mis pysyvästi irtautumaan tulopolitiikasta, kun Teknologiateollisuus ry:n puheenjohtaja Antti Herlin siirtyi EK:n varapuheenjohtajasta järjes- tön puheenjohtajaksi vuodenvaihteessa 2006– 2007.
19