Page 35 - Työpoliittinen aikakauskirja 3 2017

Työpoliittinen aikakauskirja 3/2017
Artikkeleita
milloin mediaa. Viimeisin vahva puheenvuoro aiheesta esitettiin keväällä 2017 ilmestyneessä kirjassa ”Työelämän myytit ja todellisuus” (Pyöriä toim. 2017). Kirja oli viritetty median lietsomaksi katsottua negatiivista työelämäpu- hetta vastaan kirjoitetuksi työelämän totuuden paljastamiseksi. Kirjan takakansitekstiä mukail- len: ”Työelämän huonontuminen ja epävarmuu- den kasvu hallitsevat nykypäivän keskustelua työstä. Ovatko epätyypilliset työsuhteet yleis- tyneet? Elämmekö 24/7-yhteiskunnassa, jossa työn ja perheen yhteensovittaminen on yhä vai- keampaa, ellei jopa mahdotonta?”
Kirjan toimittaja Pasi Pyöriä toteaa kirjan johdannossa, että toisin kuin työelämää koskeva uutisointi monesti antaa ymmärtää, palkansaa- jien työolot eivät ole pelkkää kurjuutta, jatkuvaa muutosta ja epävarmuuden sietämistä. Hänen mukaansa nanssikriisistä huolimatta työelä- män laatu on säilynyt vakaana. Pyöriä myös erittelee syitä, miksi kielteisen työelämäku- van ylläpitäminen sopii hyvin niin median kuin ammatti- ja työnantajajärjestöjenkin intressei- hin. Kirjassa työelämän mainettaan parempi todellisuus paljastetaan lähinnä tilastoja tutki- malla ja tässä mielessä historian suuntaan kat- soen. (Pyöriä 2017.)
Kielteistä työelämäkuvaa kritisoivasta kes- kustelusta jää tyypillisesti kuitenkin puuttu- maan yksi keskeinen tekijä, nimittäin työtä tekevien kertomisen tapa: ongelmat tuodaan esiin ilon aiheita helpommin. Ihmiset on vai- kea saada kertomaan työstään onnentarinoita, vaikka sellaisia kerrottavaksi epäilemättä riit- täisikin (Järvensivu 2014). Teimme taannoisen tutkimusryhmämme kanssa parhaamme virit- tääksemme suurelle yleisölle monin kanavin levitettyä kirjoituspyyntöä tuottamaan kuvauk- sia onnistumisen kokemuksista, mutta tulos jäi tässä mielessä laihaksi. Saatuja kirjoituspyyn- tövastauksia, eli ihmisten työelämäntarinoita, leimasi vahvasti työelämän ongelmien kuvaus. Aivan liian suuri osa kirjoituksista oli suoranai- sia kärsimystarinoita (mt.), mikäli totuudeksi työelämästä ajatellaan esimerkiksi työolobaro-
metrien (esim. Mähönen 2017) vuodesta toiseen tuottama kohtuullisen positiivinen kuva.
Onkin todennäköistä, että siinä kuin median tai työmarkkinaosapuolten edustajilla, myös muilla ihmisillä on taipumus tuoda esiin ennem- min työelämän ongelmia ja kehittämistarpeita kuin työhön liittyviä myönteisiä kokemuksia tai suoranaisia unelmia. Osin tämä epäilemättä johtuu halusta kehittää omaa työtä ja yleisem- min työelämää yhä paremmaksi, mikä on vuosi- kymmenet ollut yksi suomalaisen yhteiskunnan keskeisistä tavoitteista. On sinänsä ymmärrettä- vää, että työelämän ongelmia halutaan korjata ja välttää.
Ongelmista lähtevän orientaation varjopuo- leksi voisi ajatella sen, että työhön tai ammattiin liittyvistä ihanteista, ideaaleista tai unelmista ei tahdo löytyä tietoa eikä tutkimusta, kuten unel- ma-ammateista gradun tehnyt Kriikkukin joutui työelämäntutkimuksellisen katsauksen tehtyään toteamaan (Kriikku 2015). Työntekijäideaaleja ja ideaalityöntekijöitä toki on tutkittu ja ideaa- lien historiallisia muutoksiakin analysoitu (mm. Väänänen & Turtiainen 2014). Näissä analyy- seissa näkökulmana on kuitenkin ollut työnte- kijöille ja työntekijyydelle eri suunnista asettu- vat odotukset eivätkä niinkään työntekijöiden odotukset työltä.
Ihannetyön pohdintojen jäätyä marginaaliin työtä tekevien unelmat eivät myöskään ole nous- seet työelämän kehittämistä ja muutosodotuksia suuntaaviksi tekijöiksi. Vastausta vaille jää kysy- mys, olisiko yhteiskuntamme ja työelämämme sen osana erilainen, jos kehittämistä ja muutosta olisivat nykyistä vahvemmin ohjanneet työtä tekevien ihanteet.
Peiliin katsomisen kohta tutkijoilla ja pää- töksentekijöillä saattaakin löytyä siitä, että standardeja hyvälle työelämälle laaditaan vuo- sikymmenestä toiseen asiantuntijavoimin tai moniportaisten edunvalvontaorganisaatioiden välityksellä kysymättä suoraan työtä tekeviltä, millaisen työn ja työelämän he haluaisivat, ja osallistamatta heitä haluamansa kaltaisen tule- vaisuuden työelämän rakentamiseen - etenkään
35