Page 48 - Työpoliittinen aikakauskirja 3 2017

Artikkeleita
Työpoliittinen aikakauskirja 3/2017
Tutkimuksissa on selvitetty, minkä tyyppiset asiakkaat yleisimmin turvautuvat väkivaltaan ja minkälaisissa tilanteissa sitä yleisimmin esiin- tyy. (Mm. Jayaratne ym. 2004; Jayaratne ym. 1996; Littlechild 2005; Macdonald & Sirotich 2001.)
Tuoreimpana Suomesta on työterveyslai- toksen sosiaalialan ammattijärjestö Talentialle tekemä selvitys vuodelta 2016 ammattijärjes- tön jäsenten kokemasta työväkivallasta ja sen uhkasta. Sen mukaan työssä koettu väkivalta tai sen uhka ovat yleistä sosiaalialan korkea- koulutetuilla. Joka viides oli kokenut niitä jos- sakin muodossa. Fyysistä väkivaltaa oli kokenut joka kuudes. Uhreista joka neljäs sai väkival- lan uhkasta stressioireita, ja joka viides pelkäsi väkivaltaa tai sen uhkaa. Väkivaltakokemukset aiheuttivat psyykkistä oireilua: ahdistusta, uni- häiriöitä ja pelkoa. Siitä seurasi myös työpoissa- oloja tai äärimmillään halu vaihtaa työpaikkaa. (Vartia-Väänänen & Pahkin 2016.)
Lastensuojelu on osa sosiaalialaa ja sosiaali- työtä. Myös lastensuojelun työntekijät kokevat väkivaltaa ja aggressiivisuutta, jonka tiedetään vaikuttavan kielteisesti työntekijöiden turvalli- suuteen ja hyvinvointiin (Littlechild ym. 2016; Littlechild 2005). Vainoaminen on äärimmäi- nen työväkivallan muoto.
Vainoamisen ilmeneminen lastensuojelussa
Vainoaminen on kriminalisoitu Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Iso-Britanniassa ja Uudessa Seelannissa jo 1990-luvulla ja osassa Aasiaa (Pathe 2002; Meloy 2006; Häkkänen 2008). Euroopan maista Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Itävallassa vainoa- minen oli kriminalisoitu ennen Suomea (Oikeusvertailevaa aineistoa). Suomessa se kriminalisoitiin vasta vuonna 2014. Lakimuutoksen taustalla oli Naisiin kohdistu- van väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemi- sestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvos- ton yleissopimus (CETS No. 210), ns. Istanbulin sopimus.
Vainoamisesta on tehty verrattain paljon kansainvälistä tutkimusta ja Suomessakin kas- vavassa määrin (mm. Björklund 2010; Häkkänen 2008; Nikupeteri 2016; Nikupeteri & Laitinen 2015). Kansainvälisesti vainoamista on tarkas- teltu sosiaali- ja terveysalalla lähinnä koskien terveydenhuollon henkilökuntaa: psykologeja, terapeutteja ja lääkäreitä (mm. Gadit ym. 2014; Gentile ym. 2002; Kivisto ym. 2015; Mastronardi ym. 2012; McEwan ym. 2007; Purcell ym. 2005). Kanadassa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 171 sosiaalityöntekijää. Näistä 16 prosenttia ilmoitti kokeneensa vainoa jossain vaiheessa uraansa (MacDonald & Sirotich 2005).
Vainoamiseen liittyy kansainvälisessä tut- kimuksessa paljon erilaisia käsitteitä ja mää- ritelmiä ja sitä määritellään lainsäädännöstä eriävällä tavalla. Usein kansainvälisissä tut- kimuksissa vainosta käytetään käsitettä stal- king. Muun muassa Patricia Tjaden ja Nancy Thonnes (1998) määrittelevät vainoamisen tois- tuvaksi häiritseväksi tai uhkaavaksi käytökseksi. Vainoteot voivat ilmetä seuraamisena, epätoi- vottavina yhteydenottoina tai ilkivaltana. Ne saavat uhrissa aikaan pelkoa. Niihin voi liittyä vakavan vahingoittamisen mahdollisuus hyök- käyksenä ja jopa uhrin kuolemaan johtavana. Vainoamisen jatkuessa yli kahden viikon ajan, se muuttuu tavallisesti luonteeltaan tunkeile- vammaksi, uhkaavammaksi ja herättää kieltei- siä psykososiaalisia vaikutuksia uhrissa. (Purcell ym. 2005; Wooster ym. 2013.) Kaiken kaikkiaan vainotekojen ja pyrkimysten tarkoituksellisuus, merkittävän uhan luominen ja pelon aiheuttami- nen uhrille ovat vainossa keskeistä (Nikupeteri 2016). Tutkimuksessani vainoamisella tarkoitin rikoslain mukaista toiseen henkilöön kohdistu- vaa tahallista, toistuvaa pakonomaista uhkaavaa käyttäytymistä, joka saa henkilön pelkäämään oman turvallisuutensa vaarantumista (Rikoslaki 9.12.1889/39).
Lastensuojelun työn erityinen luonne altis- taa työntekijän vainoamiselle. Julkisen vallan edustajana siihen liittyy toisaalta vahva oikeutus, legitimiteetti ja toisaalta velvollisuus puuttua
48