Page 58 - Työpoliittinen aikakauskirja 3 2017

Artikkeleita
Työpoliittinen aikakauskirja 3/2017
epävarmemmaksi. Tätä haurastumista ja yhteis- kunnallisten asemien menettämistä kutsutaan myös työn prekarisoitumiseksi (Jakonen 2014; Jokinen 2013; Silvasti ym. 2014; Åkerblad 2014).
Vaikka uusi työ osoittaa edellä esitettyjä haurastumisen merkkejä (esim. Jokinen 2013; Silvasti ym. 2014; Åkerblad 2014), tämä kehitys- suunta ei juurikaan näy laajoissa tilastoaineis- toissa, eikä siten esimerkiksi työolotutkimuk- seen perustuvissa analyyseissä. Onkin esitetty epäilys, että työelämän epävarmuutta ja prekaa- rin palkkatyön yleisyyttä liioitellaan (Pyöriä & Ojala 2016). Samaan aikaan toisenlaisiin aineis- toihin pohjautuvissa analyyseissa on todettu, että työ koostuu erilaisten ansaintamuotojen, projektien ja pätkien yhdistämisestä (Koivunen ja Ojala 2015; Jokinen 2013). Parhaiten tämä käy ilmi niiden freelancereiden kohdalla, jotka työskentelevät sekä yrittäjämäisesti että palk- katyössä, ja kokoavat toimeentulonsa monista eri lähteistä (Koivunen 2016). Silti sekä työlain- säädäntö että työelämän tutkimus erottelevat edelleen työntekijät ja yrittäjät toisistaan eril- lisiksi ryhmiksi tunnistamatta tätä työvoiman käyttötapojen ja työnteon muotojen muutosta.
Lähestyn uutta työtä ja sen haurastumista erityisesti suomalaisten työelämän tutkimuk- sen keskustelujen pohjalta. En ota kantaa siihen, onko haurastuminen lisääntynyt, vähentynyt tai pysynyt ennallaan suomalaisessa työelämässä. Sen sijaan kysyn, millaisia haurastuvan työn piir- teitä yksityisen liikuntapalvelualan ohjaajien työ sisältää. Aiheesta on tehty vain vähän empiiristä tutkimusta, joka keskittyy tiettyyn ammattiin tai ammattialaan, vaikka teoreettista keskustelua uudesta työstä ja työn haurastumisesta on käyty jo useita vuosia (esim. Jakonen 2014; Julkunen 2008). Tutkimuksessa ei ole myöskään juuri tar- tuttu yksityisen liikuntapalvelualan työnteki- jöiden työehtoihin (kuitenkin Karppinen 2011; Koivunen & Ojala 2015; Koivunen 2016), vaikka
asia nousi esiin julkisuudessa joitakin vuo- sia sitten (esim. Helsingin Sanomat 25.2.2014; Taloussanomat 29.6.2014).
Liikunta- ja hyvinvointipalveluja tarjoavan liiketoiminnan määrä on lisääntynyt huomat- tavasti, ja alasta on tullut merkittävä naisten työllistäjä myös Suomessa (Karppinen 2011). Suuri osa kaikista yksityisten liikuntapalvelu- jen työntekijöistä ja ryhmäliikunnan ohjaajista on naisia (Parviainen 2011), kun taas liikunnan- ohjaajiksi kouluttautuneet miehet hakeutuvat usein erilaisiin valmennustehtäviin. Kuitenkaan tarkkaa tietoa ryhmäliikunnan ohjaajien mää- rästä ja sukupuolijakaumasta ei ole saatavilla. Ohjaajat ovat usein nuoria, eikä vanhempia useinkaan ohjaajina näe, koska he siirtyvät mui- hin, fyysisesti kevyempiin tehtäviin. Myös joo- gaohjaajien tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Joogan harjoittaminen on Suomessa nykyisin erityisen suosittua, arvioiden mukaan väkilu- kuun suhteutettuna suositumpaa kuin missään muussa maassa (Puustinen 2014; Puustinen ym. 2013; YLE 23.10.2008). On arvioitu, että noin 70 prosenttia joogan harrastajista Suomessa on naisia (Ketola 2009; Ojala & Koivunen 2013). Liikuntamuodon suuresta suosiosta johtuen maassa on paljon myös joogaohjaajia, joista suuri osa on naisia (Koivunen & Ojala 2015).
Aineistot ja menetelmä
Tarkastelen yksityisellä liikuntapalvelualalla työskentelevien ohjaajien työtä moniaineistolli- sesti. Useiden erilaisten aineistojen rinnakkai- nen käyttö mahdollistaa sellaistenkin asioiden tutkimisen, joista ei välttämättä haluta puhua avoimesti tutkimushaastattelussa. Työ yksi- tyisellä liikuntapalvelualalla on tällainen aihe. Meneillään olevassa liikuntapalvelualan yrityk- siin kohdistuvassa tutkimushankkeessamme2 päästiin haastattelemaan työntekijöitä vain niissä yrityksissä, jotka kohtelevat työntekijöi-
2 Tutkimushanke ”Uuden työn sukupuolistavat käytännöt ja sopimisen muodot” 2016–2018, rahoittaja Työsuojelurahasto.
58