Page 23 - Työpoliittinen aikakauskirja 4 2017
P. 23

lähtee liikkeelle kansainvälisen talouskehityk-sen tarkastelusta USA:sta, Kanadasta, Italiasta, Ranskasta, Länsi-Saksasta ja Englannista sekä Norjasta, jonka jälkeen siirrytään Suomen tilan-teen käsittelyyn. Taloudellista kehitystä on kuvattu mm. viennin ja tuonnin arvolla, pank-kien otto- ja antolainauksella sekä sanomaleh-tien ilmoitustilalla. Kun vanhoissa vitseissä työvoimapolitiikan historiallinen termi ”manpower policy” liitet-tiin myös hevosvoimiin, ”horsepoweriin”, niin oli vuoden 1962 Työvoimakatsauksessa tarkasteltu tilastollisesti paitsi traktoreiden käyttöä, myös hevoskannan kehitystä ja erikseen työkykyi-sen (4-14 v.) hevoskannan kehitystä. Taulukossa oli mm. eritelty vanhojen hevosten osuus koko hevoskannasta. Tällaiset seikat saattavat nostaa hymynkareen huulille tänä päivänä, mutta 1960-luvun alun Suomessa työhevosilla oli tärkeä roo-linsa monissa töissä. Kun ajatellaan nykyistä työvoimapolitiikan tai aktivointitoimiin osallistuvien volyymia viime vuosien noin 100 000–125 000 henkilön tasolla, oli vuoden 1961 työmäärärahoin palkat-tuja valtiolla ja kunnilla 83 000 henkilöä, melko paljon. Erittäin mielenkiintoinen on myös vuo-den 1961 nuorisotutkimuksen kyselylomake. Tutkimusta esiteltiin artikkelissa. Työpaikkaa koskevan kohdan vaihtoehdot ovat: olen lähet-tinä, olen ammattioppilaana tai harjoittelijana, teen työtä kotitilan maa-, metsä- ja karjatalou-dessa, olen muussa työssä. Tulevaisuuden suun-nitelmia koskevan kohdan työssä oloa koskevat vaihtoehdot puolestaan olivat; työssä jollakin seuraavista aloista: maa- ja metsätaloudessa, teollisuudessa tai rakennustoiminnassa, muulla alalla. Siinä olivat siis nuoren vaihtoehdot 1960-luvun alussa tai ainakin kysytyt vaihtoehdot. Kiintoisa yksittäinen havainto on sekin, että työvoimaosuudesta on käytetty rinnakkaista ilmaisua työintensiteetti. Työvoimaennusteiden tarvetta ja menetelmiä käsittelevässä artikkelissa todetaan, että ”lisään-tynyt kiinnostus työvoiman kysynnän ja tarjon-nan ennakoimiseen on eräs ilmaus nykypäivien yhteiskunnassa keskeistä osaa näyttelevistä talo-udellisen kasvun pyrkimyksistä. Kansantulon kartuttamisen edellytyksiä selvitettäessä on näet useissa tutkimuksissa päädytty siihen, että ns. inhimillisellä tekijällä, ts. työvoimalla, erityisesti sen ammattitaidolla on tässä merkittävä osuus”, Hanni ja Heikkilä kirjoittavat. Työvoimaennusteiden menetelmistä kir-joittajat erottelevat trendin ekstrapoloinnin tai autoregressiomenetelmän, ennustefunkti-oiden laadinnan sekä erilliset kyselytutkimuk-set. Ennusteitä koskevan artikkelin lähteinä on käytetty mm. OECD:tä ja USA:n työministeriötä. Missään pullossa ei siis eletty.1963 aiheina olivat työllisyyskatsausten lisäksi Norjan työmarkkinapulmat sekä samat teemat kuin edellisenäkin vuonna. Norjan tilan-netta käsittelevän artikkelin oli kirjoittanut Norjan työmarkkinahallituksen toimistopääl-likkö Leiv Torgersen, joten kansainvälisyys oli yllättävänkin vahvasti esillä lehden tekemisessä. Vuonna 1964 lehdessä käsiteltiin alueel-lista elinkeinorakennetta vuosina 1950 ja 1960. Kansainvälinen tutkimuslaitos ja työvoimaky-symykset, teollisuusyritysten valintamenet-telyn uudistaminen yritystiedustelussa, työ-tön työvoima eri vuosina sekä työllisyys elin-keinoittain ja ikäluokittain olivat otsikkotason teemat. Uusi aihe oli mukana joulukuun nume-rossa: Suomalainen työvoima Ruotsissa. Aarre Heikkilä kirjoitti kansainvälisen työjärjestön ILOn vuonna 1960 perustamasta kansainväli-sestä työtutkimuslaitoksesta ja hän tarkastelee artikkelissa mm. kehitysmaiden työvoimaon-gelmia. Esko Pälä toteaa artikkelissaan, että suomalaiset olivat 1950-luvun alusta lähtien selvästi suurin ryhmä Ruotsissa työskentele-västä ulkomaisesta työvoimasta. Vuonna 1964 työmarkkinatutkimustoimiston henkilöstöön näkyivät liittyneen ylioppilaat (sittemmin mais-terit) Pekka Castrén ja Timo Filpus. Molemmat tekivät ministeriöuraa, mutta Castrén tunnettiin paremmin nykyisen EK:n edeltäjien STK:n ja TT:n legendaarisena työvoimapoliittisena asia-


































































































   21   22   23   24   25