Page 55 - Työpoliittinen aikakauskirja 4 2017

von Hertzenin ideaali perustui paternalismiin ja siihen, että vain joillain on oikeus ja kyky suun-nitella ja toteuttaa kaupunkia. Jacobs oli kuitenkin samaa mieltä Mumfordin kanssa, että modernistinen kaupunkisuunnit-telu ylenkatsoi kaupunkia, koska se ylenkatsoi ihmisyhteisöjä ja ihmisten toimintaa niissä. Kaikkein tuhoisinta oli eri toimintojen, kuten asumisen, liiketoiminnan ja työpaikkojen erot-telu. Erottelut tuhoavat yhteisöjä ja liiketoimin-taa luomalla eristettyä ja toimimatonta kaupun-kitilaa. Eri toimintoja pitää tietoisesti sekoit-taa, jotta katutilassa olisi toimintaa kaikkina aikoina päivästä. Lyhyet korttelivälit mahdol-listavat suuren jalankulkijoiden läpäisyvirran. Rakennuskannassa pitää olla eri-ikäisiä raken-nuksia. Tämä mahdollistaa erilaisiin taloudel-lisiin resursseihin pohjautuvien toimintojen monimuotoisuuden. Vain tiivis kaupunkira-kenne mahdollistaa riittävän volyymin eri toi-mintojen elävyyden ylläpitämisen.Jane Jacobs kuvasi kaupunkia uusimpien sys-teemiteoreettisten suuntausten mukaan ’orga-nisoiduksi kompleksisuudeksi’ (Weaver 1948). Weaverin klassikkoartikkelin mukaan yksinker-taisimmillaan ja hallittavimmillaan systeemit ovat silloin kuin tarkastellaan kahden kappa-leen välistä mekaniikkaa. Lähes yhtä helppoa on hallita systeemiä, joka koostuu määrällisesti suuresta joukosta tosistaan riippumattomia teki-jöitä, joita ei hallitse mikään yksittäinen organi-soitumisen periaate (’disorganized complexity’). 1800-luvulla kehittynyt tilastotiede sopi ’ei orga-nisoidun kompleksisuuden’ tilan hallintaan ja mallintamiseen. Le Corbusierin, mutta yhtälailla vaikkapa Eliel Saarisen (1943) tai Mumfordin maailmassa, tilastollisella analyysillä on tärkeä paikkansa. ’Organisoitu kompleksisuus’ (’organized complexity’) on vaikeimmin hallittava koko-naisuus ja juuri tähän 1950-luvulla käynnisty-neeseen systeemiteoreettiseen näkökulmaan Jane Jacobs tukeutui omassa analyysissään. Organisoidun kompleksisuuden oloissa, vas-toin modernistien tai Mumfordin käsitystä, kaupunkia ei voi lähestyä tilastollisesti keski-arvoina ja laskelmina sosiaalisen insinööritoi-minnan keinoin (’social engineering’). Kaupunki on emergentti ja jatkuvasti kehkeytyvä koko-naisuus, jossa yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Kaupunkielämään kuuluu yllätyksellisyys ja spontaani järjestys. Kehitystä voidaan hallita ehkä vain pienessä mittakaavassa, esimerkiksi korttelikohtaisesti. Jane Jacobs korosti elävyyttä ja suunnittele-mattomuutta korkeammalle kuin järjestystä ja tehokkuutta (vrt. Lefebvren (1992) rytmiana-lyysi). Voisiko myös tästä ottaa oppia työelä-mään, jota tänä päivänä hallitsevat erilaiset toiminnanohjausjärjestelmät ja yksidimensi-onaalisuus ja kaikkinainen raportointipakko? Itseorganisoituvalla kehityksellä on puolensa niin työelämässä kuin kaupunkikehityksessä. Lähteet: Beckert J (2016) Imagined Futures. Fictional expectations vs. rational expectations. London: Harvard University PressLe Corbusier. (1929/1987). The city of tomorrow and its planning. New York: Dover Publications.Dafara, P (2004): Macrohistory and City Futures. Journal of Futures Studies, 9(1), 13-30.Florida, R. (2002). The Rise of the Creative Class: And How it’s transforming work, leisure, community and everyday life. New York: Perseus Book Group.Halava I., Pantzar M. (2010) Kuluttajakansalaiset tulevat. Miksi työn johtaminen muuttuu. EVA raportti. Jacobs, J. (1961/1993) The death and life of great American cities. The Modern