Page 50 - 4 2018

Artikkeleita
Työpoliittinen aikakauskirja 4/2018
nistäminen voi pohjautua myös kokemuksista työpaikoilla tapahtuvasta syrjinnästä (Blanck ym 2000; Schur 2003). Niemelä ym. (2017) totesivat vammaisten henkilöiden yrittäjyydessä olevan sekä työntö- että vetotekijöitä, jotka kuitenkin näyttäisivät tiivistyvän siihen, että yrittäjyys tar- joaa enemmän mahdollisuuksia.
Osatyökykyisten yrittäjyyden esteenä toi- mivat usein samat tekijät, jotka alentavat mah- dollisuuksia työmarkkinoilla laajemminkin: matalampi koulutus (Anderson ja Galloway, 2012; Blanck ym 2000; Cooney, 2008; National Disability Authority 2005; Shaw Trust 2006; ks myös Linnakangas ym., 2006), ansioiden ja sosiaalietuuksien yhteensovittamisen ongel- mat (Anderson and Galloway 2012; ; Boylan ja Burchardt 2003; Larsson 2006; Smith ja Twomey, 2002; USDL 2001) ja työntekoa tuke- vien apujen (välineet ja henkilöt) saatavuus, (Balcazar ym., 2014; Vaziri ym. 2014; European Union 2014). Näiden ongelmien poistaminen tulisikin olla yrittäjyyden edistämistä ylempänä politiikkatoimia priorisoitaessa.
Puhtaasti vaurastumisen näkökulmasta voisi ajatella, että päätös joko yrittäjäksi tai palkan- saajaksi ryhtymisestä syntyisi odotettujen tulo- jen tai varallisuuden arvioinnin perusteella. Hyytinen ja Pajarinen (2005) tuovat havain- noissaan esille, että yleisesti ottaen suomalais- ten tärkeimmiksi motiiveiksi yrittäjyyden valin- nassa nousevat itsensä ja unelmiensa toteutta- minen sekä itsenäisyys ja vapaus omaan työhön. Tällainen pääasiassa yrittäjyyteen liittyvien psy- kososiaalisten tekijöiden korostaminen ja talou- dellisten tekijöiden jääminen taka-alalle näkyy myös osatyökyisten kohdalla (Hjerm, 2004). Usein osatyökykyiset kertovat yrittäjyyden kas- vattaneen itseluottamusta ja -tuntoa (Haynie ja Shepherd 2011; Harper ja Momm, 1989), itse- näisyyden ja autonomian tunnetta (USDL 2001) tai tuoneet palkansaajana toimimista parem- man väylän integroitua muuhun yhteiskuntaan (Melin ja Melin, 2012). On mahdollista, että osa- työkykyisten yrittäjien kohdalla näiden psyko- sosiaalisten tekijöiden merkitys on jopa ei-osa-
työkykyisiä suurempi (Haynie ja Shepherd, 2011; Yamamoto ym., 2011; Shaheen, 2016).
Ajatus paremmista mahdollisuuksista mukauttaa työ omaan toimintakykyyn sopivaksi on myös esitetty yrittäjäksi pyrkimisen motii- viksi (Balcazar ym., 2014; Haynie ja Shepherd, 2011; Jones ja Latreille, 2011; RTC Rural, 2003; Shaheen, 2016; Yamamoto ym., 2011). Näin myös näyttäisi käytännössä olevan (Balcazar ym., 2014). Ainakin yrittäjinä toimivien osatyö- kykyisten tyytyväisyys työhön ja työoloihin on parempi kuin palkansaajina työskentelevien (Págan, 2009; Pagán-Rodríguez, 2011). Suomessa nimenomaan vammaisten yrittäjyyttä koske- vassa selvitystyössä Niemelä ym. (2017) identi- fioivat yrittäjyyden merkittävimmäksi motiivi- lähteeksi vapauden ja turvallisuuden saavutta- misen. He määrittelivät sen kokonaisuudeksi, joka koostui työnteon tavasta sekä ajasta ja pai- kasta päättämisestä sekä edelleen työn ja muun elämän yhteensovittamisen mahdollisuudesta.
Yrittäjyyden valitsemisen taustalla täytyy luonnollisesti olla myös vahvoja taloudellisia kannustimia. Se edellyttää myös osatyökykyi- seltä yrittäjältä näkymää, että hänen tarjoamal- leen palvelulle on myös kysyntää (RTC Rural, 2003). Yrittäjä pyrkii siis aina taloudelliseen menestykseen. Se, että osatyökykyinen yrit- täjä tavoittelee yrittäjyyden kautta lisätuloja esimerkiksi sosiaaliturvan muodostaessa pää- osan ansioista, ei muuta tätä perusasetelmaa (Hagner ja Davies, 2002; McNaughton ym., 2006; Yamamoto ym., 2011). Yritystoiminnan rajaami- nen sosiaalietuuksien ansaintarajoihin on tässä mielessä osatyökykyiselle yrittäjälle ristiriitai- nen tilanne ja vähentää yrittäjyyden mahdolli- suuksia taloudellisen hyvän tuottamisen näkö- kulmasta (Boylan ja Burchardt 2003; Kitching, 2014; Larsson, 2006; Parker Harris ym., 2013; Smith ja Twomey, 2002; USDL 2001; Yamamoto ym., 2011). Usein ”yrittäjä-identiteetin” kehitty- minen ”vammaisidentiteetin” rinnalle saattaa olla hyvin hidasta eikä yritystoiminnan rajaa- minen esimerkiksi ansaintarajoihin tue tätä identiteetin muutosprosessia (ks. Parker Harris
50