Page 19 - Merimies 3 2015

Missä mennään?
Yleensä Aimo pakinoi merellisistä aiheista. Tällä kertaa on toisin. Herra Myräkkä on lukenut historiansa kunnolla ja nyt alkaa jo hieman hirvittää. Miten maailma makaa nyt ja mis- sä mennään?
Aimo purkaa tätä elämän lankakerää hiukan nurinpäin.
Viime aikoina jopa Suomessa on kuulunut kummia. Joku on laukaissut toivottavasti ajattelemattomuuksissaan, että pakolaiset, maahanmuuttajat ja muut mahdolliset siirtolai- set sijoitettaisiin Ahvenanmaalle! Raju ajatus, muttei miten- kään uusi. 1930-luvulla eräs Josif - herra jo teki tämän käy- tännössä. Hän ei sijoittanut siirtolaisia Ahvenanmaalle, mutta toisinajattelijoita, opettajia, kirjailijoita sekä muita älyköitä vietiin sankoin joukoin Solovetskin saarelle Vienan merelle. Tämän Georgiasta kotoisin olevan teräsmiehen motto oli: ”Jos et laula meidän laulujamme, olet meitä vas- taan”. Monet kuoron jäsenistä jäivät lopullisesti saarelle.
Toinen ällistyttävä ja samalla tuttu esimerkki on erään kansanedustajan kirjoitus siitä, että ainakin hän haluaa asua maassa, jossa ei ole muita kun hänen mielestään kunnon väkeä. Ei rasismia, kun ei olisi ihmisiä, johon sen voisi koh- distaa. Aika huimaa tekstiä on tämäkin. Eikä tarvitse mennä kuin muutama vuosikymmen taaksepäin, kun tällä kertaa eräs itävaltalainen Adolf H. huuteli kovaäänisesti rodun pa- rantamisesta ja epäpuhtaiden hävittämisestä maan pinnal- ta. Yritys oli molemmilla kova – sekä Josi lla että A:lla.
Hii-O-Hoi! sanoo Aimo.
Eivätkö ihmiset ole oppineet mitään ja kuten sanotaan – historia toistaa itseään. Tämä se pelottaa Aimoa. Arvet noil- ta ajoilta ovat vielä näkyvissä ja monen muistissa – ei kui- tenkaan kaikkien.
Sen herra Myräkkä ymmärtää, että sotaa karkuun on usein viisasta lähteä. Menihän aikoinaan Suomesta Ruot- siin melkoinen määrä lapsia ja osa väestöä vietiin pois kau- pungeista turvaan. Sota on kauheaa.
Suomalaisetkin ovat olleet siirtolaisia. Jo vuosikymmeniä sitten hakattiin kodeissa laudat ikkunoihin ja oviin. Miehet menivät Ruotsiin Göteborgin Volvon tehtaalle valimoihin ja perhe seurasi perässä. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Osa suo- malaisista muutti maailman toiselle puolelle Australiaan. Osa pärjäsi, osa ei. Mutta hekin olivat siirtolaisia olosuhtei- den pakosta. Meidän nykysuomalaisten tulisi muistaa tämä tosiasia. Meistäkin moni on joutunut pakolaisiksi työtä et- siessään vuosikymmeniä sitten.
Nyt soditaan useammassa paikassa ympäri maapalloa kuin ikinä toisen maailmansodan jälkeen. Monissa maissa on sodittu jo vuosia. Syyt ovat moninaiset. Uskonto, muut mielipideasiat, joku haluaa pysyä hallitsijana, vaikkei kansa niin haluaisikaan. Koteja ja omaisuutta tuhotaan. Veli taiste- lee veljeä vastaan.
Tämä aiheuttaa valtavan pakolaistulvan, joka leviää ym- päri maailmaa. Meitä koskettaa tietysti Eurooppaan ja EU:hun tulevat. Toki heitä pitää auttaa, mutta aina eivät resurssit riitä. Heitä on niin paljon, ettei heistä aina pys- tytä pitämään huolta. Pakolaisten salakuljetus lisääntyy ja monet heistä piittaamattomista ihmisistä rahastavat toisten hädällä. Muualle pyrkiviä hukkuu ylilastattujen veneiden upotessa tai he tukehtuvat kuorma-autojen suljettuihin koppeihin. Tällä tavoin kuoli Kap Verdellä 1930-luvulla huomattava määrä Antonio de Oliveira Sa- lazarin vastustajia.
Ei vieläkään mitään uutta auringon alla.
On Aimon mielestä todella kauheaa, että ihmisiltä menee koti, kotimaa ja vapaus. He joutuvat usein olo- suhteisiin, jossa he eivät yksinkertaisesti pärjää. Aimo katseli televisiosta Syyriasta tulevia ihmisiä, jotka sanoi- vat, että Makedoniassa on hyvin kylmä.
Elokuussa?
Jos he tulevat johonkin Pohjoismaahan ja pakkasta on parikymmentä astetta, silloin vasta kylmä tulee. Ei ole siis oikein repiä ihmisiä juuriltaan olosuhteisiin, joihin he eivät ole tottuneet. Jotain muuta on tehtävä.
Sotia ei lopeteta sotimalla.
Jotkut kuitenkin ovat sitä mieltä, että jos et usko ku- ten minä, on parempi ottaa henki pois. Tämäkin ajatus- maailma on tuttu jo satoja vuosia sitten. On kuitenkin maailmalle noussut järjestö, joka tuhoaa ja tappaa erit- täin raa’asti. Samalla se alistaa ihmisiä ja siellä missä tämä järjestö toimii, mennään kehityksessä taaksepäin ja kovaa. Ei siis vieläkään mitään uutta maailmassa.
Aimo on tuuminut, että miten saisimme edes jonkin- laisen rauhan maapallollemme. Mutta niin se kai on, et- tä jokainen sukupolvi tekee omat asiansa. Menetelmät muuttuvat hieman, mutta suurin ero on digi –ja netti- yhteiskunnassamme, jossa tieto tapahtuneista leviä ku- lovalkean tavoin erittäin nopeasti. Kuinkahan olisi käynyt 80 vuotta sitten, jos aiemmin mainituilla herroilla ja hei- dän käskyläisillään olisi ollut käytössään tämän päivän tiedonjakelulaitteet.
Aimo ei edes uskalla ajatella sitä.
Hii-O- Hoi!
Toivotaan kuitenkin, että tämä poloinen pallomme
saavuttaisi edes joskus ainakin jonkinlaisen rauhan. Tämä on kuitenkin aika mukava paikka elää ja olla,
tuumii Aimo.
Aimo Myräkkä
Maissa
2015 • 3 // MS
19
ä
k
k
ä
r
y
M
o
m
i
A