Page 14 - Merimies 2/2017

sivuseili
”Kuulemma oikein vittumainen mies”
otsikon kohtuullisen Ymmärrettävä luonnehdinta löy- tyy kalle Päätalon Iijoki-sarjasta. Uittotyömaan miehet siinä kuvai- levat johtajaansa uusille palkatuille. ”Vaikka senhän näkköö jo sii- tä, kun katotta miten se pittää tupakkia suussaan. – Onpa perkele paperossi pystyssä! Siitä siihen että ei käräytä kulumakarvojaan”, jatkuu keskustelu.
Kuvaus sijoittuu 1930-luvun Kainuuseen. Ihmisen leipä on tiukas-
sa. Kovalla työllä sen saa. Joka kevät puut kulkevat jokia ja miehet
niiden varsia. Joidenkin viikkojen ajan, yötä ja päivää, märkänä ja
vähällä ruualla. Päätalon uittokuvaukset ovat kaukana laulujen tukki- sivät myös. Molemmat arvostivat toisiaan. Syntyi hyvää jälkeä ja
työstä ei nuukailtu kehua, työpaikat jaettiin oikeudenmukaisesti ja työntekijää arvostettiin.
Hiltu-Jakki myös puolusti vankasti omiaan vääryyksiä vastaan. Ja saattoipa hän palkata roikkaansa heikkokuntoisen työntekijän, ihan sosiaalisista syistä, ei ollut Jakin porukka pelkästään vahvojen ja pys- tyvien.
Kaikesta tuosta syntyi syrjäisen joen rannalle hyvä työilmapiiri. ”Ennen muuta Jaakko Hiltulan roikassa oli aina railakka meno päällä kielenkäyttöä myöten.” Johtaja tykkäsi tehdä töitä, työntekijät tykkä-
laisromantiikasta. Mutta hienoa tekstiä ne ovat ihmisen työstä, työ- paikan ihmissuhteista ja työn merki- tyksestä.
Ei nyhrätty pikkuasioissa, ei nuukailtu kehua.
tulosta.
Välillä jokivarren miehet ylittivät it-
sensä ja tekivät enemmän kuin olisi
1930-luvun uittotyömaata seuraillessa syntyy hämmentävä aja- tus. Silloinkin on tiedetty, mitä on hyvä johtaminen. Vieläkin häm- mentävämpää on, että hyvä johtaminen näyttää olevan samaa aika- kaudesta riippumatta. Jatkuvasti ilmestyy hyvän johtamisen oppeja ja niistä tehtyjä kirjoja. Kouluttamattomat miehet uitossa 1930-luvun korpimailla tiesivät jo kaiken olennaisen.
Johtajan suussa pystyssä käryävä paperossi kuvaa asennetta, jos- ta syntyy huonoa jälkeä. Ylpeys, oman aseman korostaminen, työn- tekijöiden kunnioittamisen puute ja kaikki sellainen ei toimi. ”Hän oli tavattoman tärkeän ja tympeän oloinen ja puhui jatkuvasti äräh- telemällä ja kuin nälvimällä”, Päätalo kuvailee huonoa johtajaa. ”Kuulemma oikein vittumainen mies”, ei sitä turhan takia eikä kai- kista sanota.
Jokivarsien miehet arvostivat johtajia, jotka olivat ”asiallisia ja ro- makoita”. Tällaista edusti Hiltu-Jakki, jonka roikkaan haluttiin. Hän ei ollut arvostettu sen vuoksi, että hänen johdossaan olisi päässyt helpolla. Jos joku pinnasi ja laiskotteli, hän sai varmuudella kuulla rumia sanoja johtajansa suusta. Jakin roikkaan haluttiin, koska siinä sai tehdä kunnolla töitä, pikkuasioiden ympärillä ei nyhrätty, hyvästä
tarvinnut. Toisaalta osattiin paikan tul- len ottaa myös rennosti ja jutella mukavia. Aina ja kaikkialla on tie-
detty, mistä hyvä työ syntyy.
Kainuulaisen joen laitamilla työssään pyörähtelevät tukkilaiset
saavat kyselemään. Millainen olen johtajana? Millainen olen työnte- kijänä – olenpa sitten mies tai nainen? Millainen työyhteisö meillä on? Sellainen peiliin katsomisen paikka.
Samalla olisi tärkeää muistaa, että muutos on mahdollinen. Ihmi- nen voi muuttua, työyhteisö voi muuttua. Ja sekin on työtä, muuttaa itseään. Tänään oikein vittumainen voi huomenna olla arvostettu.
markku tynkkynen
Kirjoittaja on Kirkon koulutuskeskuksen kouluttaja (työyhteisöt, johtaminen, työnohjaus) sekä Suomen työnohjaajien yhdistyksen puheenjohtaja.
14 MS // 2 • 2017