Page 14 - Työpoliittinen aikakauskirja 3 2017

Artikkeleita
Työpoliittinen aikakauskirja 3/2017
Yhteiskuntatieteilijöitä askarruttaa, kuinka polkuriippuvuus ja rakenteita muuttavat tapah- tumat kytkeytyvät toisiinsa (Griffin 1993; Mahoney 2000; Piersson 2004; Sewell 2005). Kerran muodostuneet työmarkkinaratkaisut ja syntyneet käytännöt ovat pitkään ohjanneet myös tulevaa kehitystä (Crouch 1996; Flanders 1975, 277–294; Hyman 2001; Nycander 2002, 11–16). Tämä on koskenut työehtosopimusjär- jestelmän muotoja, työntekijäin ja työnantajain järjestövoimaa sekä ammattiliittojen ja työnan- tajaliittojen järjestörakenteita.
Työmarkkinasuhteet, kansalliset työmarkki- najärjestelmät ja korporativismi ovat olleet pit- kään kansainvälisen ja kotimaisen tutkimuksen kohteena. Lakot, luokkaristiriidat, luokkaristi- riitojen sovittelu ja työrauhajärjestelmät ovat olleet yhteiskuntapolitiikan ja sosiologian tut- kijoita kiinnostavia aiheita. Suomessa tämän tut- kimuksen uranuurtaja oli kansantaloustieteilijä Carl Erik Knoellinger (1959), joka julkaisi tulkin- tansa Suomen epävakaista työmarkkinasuhteista pian yleislakon jälkeen.
Yhteiskuntatieteellinen kiinnostus Suomen työmarkkinasuhteisiin lisääntyi ensimmäisten vuosien 1968 ja 1969 tulopoliittisten ratkaisujen jälkeen. Tarkastelun kohteeksi nousi työmarkki- najärjestöjen kasvanut talouspoliittinen ja sosi- aalipoliittinen valta. Esimerkiksi turkulaiset valtiotieteilijät Dan Anckar, Voitto Helander ja Heikki Paloheimo tarkastelivat työmarkkinajär- jestöjen osallistumista työpolitiikan, sosiaalipo- litiikan ja talouspolitiikan muotoiluun korporati- vismina. (Toivonen 1972; Urmas 1975; Myllymäki 1979; Paloheimo 1981; Helander–Anckar 1983.)
Korporativismin kritiikki kytkeytyi Suomessa 1970-luvulla myös marxilais-leniniläisiin valtio- monopolistisen kapitalismin analyyseihin. Nämä tulkinnat korostivat sitä, kuinka tulopoliittiset ratkaisut kahlitsivat voimistuneen ammattiyh- distysliikkeen radikaalin ja jopa vallankumouk- sellisen potentiaalin (Lilja 1977; Suomalainen kapitalismi 1979). Myöhemmin korporativismin tarkastelut ovat sisältäneet monenlaista kritiik- kiä siitä, että työmarkkinajärjestöt osallistuvat
ja puuttuvat liian syvällisesti parlamentaarisiin prosesseihin (esim. Kyntäjä 1993; Eläkevalta Suomessa 2011).
Pohjoismainen tutkimus on korostanut työ- markkinaosapuolien eriäviä ja yhteneviä intres- sejä, joka on luonut kaksikantaisia kon ikteja, kompromisseja ja yhteistyötä. Valtiovallalla on tarve turvata talouskasvu ja yhteiskuntarauha. Tämä kaksikantaista tai kolmikantaista kon ik- tien säätelyä, intressien yhdistämistä ja komp- romissien tekoa on tarkasteltu osapuoliyhteis- työnä (partssamarbete), kansainvälisen työjärjes- tön ILO:n edistämänä kolmikantana, sosiaalisena kumppanuutena ja luokkarajat ylittävänä yhteis- työnä. (Johansson & Magnusson 1998; Nycander 2002; Swensson 2002; Policy Concertation 2002; Due &Madsen 2012.)
Yleinen poliittinen vaihto, neuvottelupohjai- nen yhteiskuntapolitiikka ja sopimusyhteiskunta ovat näkökulmia, jotka koettavat irtautua korpo- rativismiteorioita vaivanneesta valtataistelu- ja nollasummapelinäkökulmista. Valtiovalta ja kes- keiset työmarkkinajärjestöt eivät olleet yhteis- kuntapolitiikan areenalla vallasta kamppailevia vastapuolia, jossa toisen tahon vaikutusvallan kasvu olisi merkinnyt toisen vallan automaattista vähentymistä. Poliittinen vaihto luo kuvaa vaih- tokaupasta, jossa molemmat osapuolet pyrkivät yhteistyöllä saavuttamaan omat päämääränsä. (Pizzorno 1978; Crouch 1996; Policy Concertation 2002; Compston 2003.)
Brittiläinen työmarkkinasuhteiden tutkija Keith Sisson (1987) kiinnitti jo 1980-luvulla huomiota työnantajajärjestöjen vaikutukseen työmarkkinakäytäntöjen muotoutumisessa. Työnantajajärjestöjen strategista merkitystä palkkapoliittisten ja sosiaalipoliittisten päätös- ten synnyssä on voimakkaasti korostanut tällä vuosituhannella Peter A. Swensson (2002). Hänen mukaansa Ruotsin työmarkkinoiden toi- mintatapojen muotoutumisessa luokkarajat ylit- täneet liittoutumat (Cross-class alliances) olivat ratkaisevia. Jussi Vauhkonen (2004 ja 2008) on esittänyt samanlaista tulkintoja Suomen kehi- tyksestä.
14