Page 43 - Työpoliittinen aikakauskirja 3 2017
P. 43

Työpoliittinen aikakauskirja 3/2017
Artikkeleita
osalta sote-johtajien unelmat näyttäisivät osu- van kutakuinkin yksiin havaittujen muutoskul- kujen kanssa. Moninaisuus ja jopa henkilökoh- taiset työyhteisöjen kudelmat sekä niin löyhem- pien kuin läheisempienkin yhteistyösuhteiden kombinaatiot lienevät leimallisia tulevaisuuden työelämälle (Jakonen & Järvensivu 2015).
”Se olisi eri ammattialojen kanssa yhteistyön tekemistä, ei yksin puurtamista. Välillä saisi hengähtää, ja potilaille sekä toimistotöille olisi varattu riittävästi aikaa, jotta kiire ei laskisi hoi- don laatua.” (avovastaus)
Ihanteelliset työn sisällöt
”Ihannetyöpäivän jälkeen on olo, että teki jotain tärkeätä, mitä varten on kouluttautunut ja nähnyt vaivaa. Ihannetyöpäivän jälkeen on olo, että jak- saa vielä olla sosiaalinen ja ystävällinen omalle perheelle ja muille ihmisille.” (avovastaus) Vastaajienihannetyöpäiväntyönsisällöissä painottui oman ammatin ytimeen keskittymi- nen. Noin 70 prosenttia keskittyisi ihannetyö- päivänään oman ammattinsa ydintehtäviin ja yli puolet lukisi ammattikirjallisuutta tai alan lehtiä. Uusien palvelujen tai tuotteiden kehittä- minen kiinnosti noin 40 prosenttia vastaajista. Esimiestyöhön liittyvät tehtävät ja kehityskes- kustelujen toteutus kuuluivat kolmanneksen ihannetyöpäivään.
Ihannetehtävälistan häntäpäästä taas löytyi- vät reklamaatioiden ja kilpailutusten hoitami- nen, henkilöstön ristiriitojen selvittely ja työpai- kan tietojärjestelmiin raportoiminen. Tosin kil- pailutukset kiinnostivat miehiä enemmän kuin naisia. Samoin merkittävien strategisten linja- usten tekeminen lukeutui 30 prosentilla mies- vastaajista ihannetyötehtäviin, kun taas naisista vain 20 prosenttia valitsi strategiset linjaukset ihannetehtäviinsä.
Palaverit osoittautuivat mainettaan parem- miksi, sillä lähes 80 prosenttia vastaajista osal- listuisi ihannetyöpäivänään kasvokkaisiin pala- vereihin. Erityisen mielekkäiksi koettiin oman tiimin tai yksikön asioita, henkilöstöltä tulleita kehittämisehdotuksia tai uusia kehitteillä olevia
palveluja tai tuotteita tai meneillään olevia pro- jekteja koskevat palaverit. Ennen muuta naiset nostivat henkilöstöltä tulleita kehittämisehdo- tuksia käsittelevät palaverit ihannetyöpäivänsä osiksi. Säästötavoitteita, talousraportointia tai organisaatiouudistusta koskevat palaverit eivät montaakaan kiehtoneet.
Sosiaalisen median, sähköisten työtilojen ja pikaviestimien käyttö työssä on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti (Mähönen 2017). Video- tai virtuaalipalaverit kuuluisivatkin jo kolmanneksen ihannetyöpäivään ja lähes puolet työskentelisi unelmapäivänä yhteisillä digitaali- silla alustoilla. Yhtä moni osallistuisi mielellään myös koulutukseen, joskin naisista selvästi mie- hiä useampi.
Työtehtävien osalta aineisto viittaa ammatil- lisen osaamisen keskeisyyteen ja oman alan työn ydintehtävien tärkeään merkitykseen tekijäl- leen.Omanammatinytimeensijoittuviintehtä- viin keskittymisen merkitystä on viime vuosina tuotu esiin monissa suomalaisissakin tutkimuk- sissa. Niissä on myös kartoitettu uusia mahdol- lisuuksia raivata tilaa tärkeiksi koetuille amma- tillisille tehtäville ja merkitykselliselle työlle tilanteissa, joissa tila on käynyt ahtaaksi. (Mm. Räsänen & Trux 2012; Henttonen & Lapointe 2015.)
Työolobarometrin (Mähönen 2017) mukaan suomalaiset palkansaajat keskimäärin pysty- vät käyttämään työssään ammatillista osaamis- taan melko usein, mutta aikaa uuden ideointiin on vähäisesti. Mahdollisuudet oppimiseen ja ammattitaidon kehittämiseen on todettu suoma- laisessa työelämässä niin ikään kansainvälisesti verratenkin hyviksi (mt.). Mahdollisuuksien kes- kittyä ammatillisiin tehtäviin ja tähän liittyvän vapauden on kuitenkin epäilty kavenneen eri- tyisesti korkean osaamisen ammateissa ja pro- fessioissa (esim. Julkunen 2008), joihin sosiaali- ja terveysalan johtajat epäilemättä lukeutuvat. Ihannetehtävien joukosta pelissä kauas pudon- neet raportoinnit, reklamaatiot ja ristiriitojen selvittely ovat osuvia esimerkkejä niistä tehtä- vistä, jotka ovat vieneet tilaa merkitykselliseksi
43


































































































   41   42   43   44   45